Kaupan asioita hoidetaan valtion hallinnossa hajanaisesti eri ministeriöissä. Elinkeinoministeri hoitaa useat yritysten toimintaympäristöön liittyvät asiat, työministeri katsoo työmarkkinoiden ja kuluttaja-asioiden perään, maatalousministeriö valvoo elintarviketuotantoa, sosiaaliministeri sääntelee ja vahtii alkoholi-, tupakka- ja lääkemyyntiä, ympäristöministeri vastaa kaavoituksesta sekä jätehuollosta ja ulkoministeriö kauppapolitiikasta.

Tässä muutamia esimerkkejä hajanaisuudesta. Sama ongelma on monilla muillakin toimialoilla, mutta kaupalla ongelma on suurin ehkä siksi, että kauppa on Suomen suurin yksittäinen toimiala, jolla on eniten palkansaajia töissä. Toiseksi olemme tekemisissä kuluttajien kanssa päivittäin.

Ennen viime kevään eduskuntavaaleja moni toimiala olisi halunnut siirtää asiansa lähinnä elinkeinoministerin hoidettavaksi. Siellä on tietysti eniten ymmärrystä liiketoiminnasta ja yritysten tarpeista. Muitakin ajatuksia oli. Esimerkiksi rakennusteollisuus olisi halunnnut oman rakennettuun ympäristöön ja infrastruktuuriin keskittyneen ministeriön.

Hallitusneuvotteluissa ei kuitenkaan kyetty merkittävästi muuttamaan ministeriöiden vanhoja vastuualueita. Nyt on käynnistetty jonkin tasoinen valmistelu asiassa, mutta se todennäköisesti tähtää vasta seuraavien vaalien jälkeiseen aikaan. Tavoitteena on selvittää, vastaako nykyinen ministeriöjako enää millään tavalla ulkoista maailmaa. Toivottavasti huomataan, että ei vastaa.

Miksi kaupan asioihin keskittyvä ministeri ja ministeriö olisi tarpeen? Siksi, että ministeri ja ministeriön virkamiehet ymmärtäisivät kaupan toimintatavat ja tavoitteet paremmin. Esimerkkinä maatalousministeriö, joka huolehtii maatalouden asioista. Elintarviketuotanto maataloudesta aina elintarviketeollisuuteen voi tietyllä tavalla luottaa siihen, että heidän asioista pidetään huolta ja tieto kulkee.

Kaupalla on sama ongelma myös EU:n tasolla. Kaupan asiat ovat komissiossa hajaantuneet monen pääosaston käsiteltäviksi eikä kauppa tunne yhtään pääosastoaa omakseen eikä yksikään pääosasto tunne kauppaa omakseen. Ei Suomessakaan varsinaisesti yksikään ministeriö koe erityisesti hoitavansa kaupan asioita.

"Oma" pääosasto tai ministeriö antaa toimialalle myös profiilia ja itsetuntoa. Alan merkitys tunnistetaan ja tunnustetaan. Siksi kaupalle ja Kaupan liitolle on hyvä tavoite huolehtia siitä, että mahdollisimman moni sen asia käsiteltäisiin ministeriössä, joka ymmärtää liiketoimintaa ja yrittämistä.

Kun ja jos valtioneuvosto uudistaa organisaatiotaan, tähän asiaan on hyvä hetki vaikuttaa. Sen aiomme tehdä.