Olen ajatellut, että valtaosa suomalaisista ymmärtää tilanteen: Suomi velkaantuu nopeasti ja talouskasvu ei näytä lähtevän käyntiin. Nyt on kiire tehdä jotain.

On siis pakko karsia julkisia menoja sekä on välttämätöntä keventää verotusta ja muita maksuja, jotta yksityiset yritykset pääsisivät kasvuun kiinni. Julkinen sektori voi luoda kasvua vain tarkkaan harkittujen investointien kautta, mutta muuten ei velalla ja verovaroilla kustannettu toiminta ei kasvata taloutta.

Mutta mitä saa lukea mediasta? Vaikka veronkorotuksiin ei missään nimessä olisi varaa, moni tutkija ja ekonomisti esittää niitä. Ajatus fiskaalisesta devalvaatiosta pulpahtaa esiin säännöllisesti, vaikka tiedetään tarkkaan, että se leikkaa ostovoimaa ja samalla orastavan talouskasvun. Keskustelussa unohtuu sekin, että Suomi on jo huippuluokkaa verotuksen tasossa ja progression jyrkkyydessä. Sitä paitsi Jyrki Kataisen hallitus lähti leikkausten lisäksi verojen korotuksen linjalle, ja nyt nähdään, että ainakaan verojen kiristykset eivät ole tuoneet kasvua. Leikkaukset painavat kasvua vain hetkellisesti.

Vaikka valtio onnistuisikin välttämään verojen kiristyksen, kunnat tekevät sen. Esimerkiksi kiinteistövero nousee monilla paikkakunnilla ja etenkin vapaa-ajan asunnoissa. Yksinkertaistaen poliitikot ovat myös asettaneet sähköverkkoyhtiölle investointivaatimukset, ja asiakkaat tuntevat sen nyt rajuna korotuspaineena. Vielä yksi esimerkki: tänään on taas esitetty uusi malli tietullien rakentamiseksi pääkaupunkiseudulle. Ostovoiman kimpussa häärii suuri joukko erilaista väkeä.

Jotta kuva olisi riittävän ristiriitainen, kunnat ovat myös pyörtämässä valtion tekemiä säästöpäätöksiä. On kuntia, jotka eivät toteuta päivähoidon leikkauksia. On myös kuntia, jotka eivät toteuta päivähoitomaksujen ehdotettuja korotuksia. Totta kai kunnilla on oikeus toimia itsenäisesti, mutta kaikki tämä kertoo siitä, että päätöksenteko on sirpaloitunutta ja osaoptimointi kukoistaa.

Tähän yhtälöön voi lisätä yhteiskuntasopimuksen ja soten. Havaitaan, että nykyään Suomessa on vaikea – ellei mahdoton – asettaa yhteisiä tavoitteita. Olemme taitavia argumentoimaan, miksi joku ei sovi, eikä sellaista asiaa löydy, joka ei jollekin sovi. Joten mikään ei etenekään.

Sipilän hallitus yrittää kunniakkaasti edetä uudistuksissa, mutta reppu painaa ja askel uppoaa yhä syvemmälle uudistusten suohon.

Taitaa olla niin, että olen ymmärtänyt tilanteen väärin. Ei meillä olekaan yhteistä näkemystä – ei edes siitä, mikä on tilanne. Jos olisi, olisimme uudistuksissa jo pitkällä.

Huumoriryhmä Alivaltiosihteeri on löytänyt merkittävän uuden lintulajin. Sen nimi on muutosvastarinta. Se ei tainnut edes muuttaa Suomesta tänä talvena.

Kirjoittaja on Kaupan liiton toimitusjohtaja.