SDP esittää tällä viikolla julkaisemassaan pätkätyöpamfletissa tuntitakuuta työsopimuksiin. Ehdotuksen mukaan jokaisen yksittäisen työnantajan pitäisi osoittaa jokaiselle työntekijälle työtä vähintään 18 tunniksi viikossa, ellei työntekijä itse toivoisi sitä pienempää viikkotyöaikaa esimerkiksi opiskelujen tai perhetilanteen vuoksi.  SDP siis esittää Suomeen 18 tunnin minimityöaikaa. Samaa tavoittelee myös kansalaisaloitteen asiasta tehnyt ay-liikkeen nuoriso-osasto.

Miksi molemmissa kampanjoissa vaaditaan vähintään juuri 18 tunnin työviikkoaikaa? Tuntimäärä tulee työttömyysturvalaista – tarkalleen ottaen lain työssäoloehdosta, joka on työttömyyspäivärahan saamisen edellytys. Jotta työtön voi saada työttömyyspäivärahaa, hänen on täytynyt olla töissä vähintään 18 tuntia viikossa.

Samaa 18 tunnin työssäoloehtoa edellyttävät sekä työttömyyskassat, jotka maksavat jäsenilleen ansiosidonnaista että Kela, joka maksaa peruspäivärahaa heille, jotka eivät ole kuuluneet työttömyyskassaan.

Järjestöt perustelevat 18 tunnin minimirajaa sillä, että työntekijä on oikeutettu ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan vain, jos työaika on ollut vähintään 18 tuntia viikossa. Työttömyyspäivärahan saaminen ei kuitenkaan vaadi yhden työnantajan tuntitakuuta. Tästä tosiasiasta kampanjat vaikenevat: Työttömyysturvalain mukaan 18 tuntia viikossa voi kerryttää myös useammasta eri työsuhteesta. Jos henkilöllä on useampi osa-aikatyö, kalenteriviikon aikana tehdyt työt lasketaan yhteen. Ja jos näistä töistä yhteenlaskettu työaika on vähintään 18 tuntia, kyseinen viikko kerryttää työssäoloa. Työttömyysturvalaki on tässä kohdassa oikein hyvin ajan tasalla työmarkkinoiden muutoksessa.

Ehdotetulla 18 tunnin minimityöajalla yritetään päästä eroon myös niin sanotuista nollasopimuksista, joissa ei ole sovittu vähimmäisviikkotuntimäärää, vaan se voi vaihdella esimerkiksi nollan ja 40 tunnin välillä.

Nollasopimusten tilalle on kuitenkin olemassa toimiva malli, ilman että kaikki keikkatyö kielletään ja työnantajat velvoitetaan tarjoamaan 18 tunnin minimiviikkotyösopimuksia riippumatta yrityksen todellisesta työvoiman tarpeesta.

Kaupan alan yleissitova työehtosopimus ei mahdollista nollasopimusten tekemistä. Kaupan liitto on kuitenkin yhdessä ammattiliitto PAMin kanssa löytänyt mallin, jolla palvelualoille tyypillisiä yllättäviä tilanteita pystytään paikkaamaan tarvittaessa työhön kutsuttavilla työntekijöillä.

Jo vuosia käytössä olleessa mallissa työnantaja ja työntekijä solmivat ensin yleisen puitesopimuksen, jossa sovitaan ehdot tulevia yksittäisiä keikkoja varten. Tämän jälkeen jokaisesta yksittäisestä tai pidemmästä työkeikasta sovitaan erikseen. Puitesopimuksen mukaisesti jokainen keikka on oma erikseen hyväksyttävä määräaikainen työsuhteensa. Näiden määräaikaisten keikkojen välillä työntekijä on myös työvoimaviranomaisten näkökulmasta työtön, jos muita töitä ei ole. Tässä mallissa keikkatyö ja työttömyysturva toimivat hyvin yhdessä.

Globalisaatio, digitalisaatio, väestön ikärakenteen muutos – maailma muuttuu. Niin muuttuvat työmarkkinatkin ja aivan samoista syistä. Esimerkiksi ETLA on arvioinut, että Suomessa tehdään tulevaisuudessa niitä tehtäviä, jotka pystytään täällä tuottamaan globaalisti kustannustehokkaimmin. Työnteon muodot monipuolistuvat. Yhden kokoaikaisen palkkatyön malli ei ole enää se ainoa oikea.

Kirjoittaja on Kaupan liiton työmarkkinajohtaja.