Suuren päivittäistavarakaupan henkilöstöjohtaja kuvaa ihanteellisia kaupan työntekijöitä ”arjen ammattilaisiksi, jotka haluavat tehdä hyvää asiakaspalvelua ja tarttuvat toimeen.”

Samansuuntaista viestiä välittää Suomen parhaaksi työpaikaksi valittu Ikea. Heidän arvoissaan lukee, että ”Tavallisuus on valttia. Tehokkuus, maalaisjärki ja luonnollisuus ohjaavat toimintaamme. Emme tarvitse statussymboleita, me luotamme omiin voimiimme ja omaan tahtoomme.”

Näistä näkemyksistä puuttuu kaikki hienostelu. Tämä on selkeää ja konkreettista puhetta, jossa korostuu oikea asenne ja tekeminen. Kumma juttu, tai ehkä juuri siksi kaupan alan vetovoima suomalaisten työntekijöiden parissa on suurta; kauppa on halutuin toimiala tehdä töitä.

Jotain kaupassa on osattu tehdä oikein, koska Työterveyslaitoksen tutkimuksen mukaan kauppojen työpaikkailmapiiri on parantunut viime vuosikymmeninä. Yhä useampi kokee saavansa tukea työtovereiltaan, esimieheltään ja myös asiakkailta.

”Se on ihanaa, kun tää on niin iso tiimi. Jos haluaa tehdä sitä työtä rauhassa, niin saa tehdä. Ja jos haluaa jonkun kanssa kontaktia, niin sitten menee jutteleen. Ja jos ei nyt jostain oikein pidä, niin menee omia menojaan sitten. Johtaja voi luoda puitteet, mukavat puitteet työilmapiirille ja esimiehet voi luoda hyvät puitteet sille, että ollaan tasapuolisia ja reiluja toisia kohtaan ja ollaan kavereita sen verran kuin nyt työkavereitten pitää olla. Mutta kyllä jokaisella on henkilökohtainen vastuu siitä.”

Näin loistavan analyysin kaupan työhyvinvoinnista tarjoaa Työterveyslaitoksen tutkimukseen osallistunut kaupan työntekijä. Ilman syvällistä johtamiskoulutustakin hän osaa nostaa kaksi oleellista asiaa esiin: esimiestyö ja tekeminen tiimissä. Nämä liittyvät toisiinsa siinä, miten esimies organisoi työt tiimille, että tekeminen tuntuu tasapuoliselta ja reilulta.

Ehkä kaupan hyvä työpaikkahenki liittyy juuri tähän selkeyteen ja maalaisjärkeen. Ei tarvitse keksiä uusia johtamisismejä muodin vaihtuessa vaan pidetään kiinni siitä, että tehdään asiat tavallisesti, luonnollisesti ja hyvin. Organisoidaan työ järkevästi, koska muuten isossa tiimissä ja tuhansien tuotteiden keskellä syntyy kaaos. Tässä monimuuttujayhtälössä on jo niin paljon työtä, että kaupalla ei ole varaa muuhun kuin järkevään, organisoituun ja tehokkaaseen tekemiseen, jotta asiakasta saadaan palveltua hyvin. Kaikki työhyvinvointitutkimukset kertovat, että sellaisessa ilmapiirissä kukkii myös työhyvinvointi.

Oma erityinen lisänsä vähittäiskaupan työssä on asiakkaiden kohtaaminen. Vaikka sekä myönteinen että kielteinen palaute asiakkailta on lisääntynyt vuosien saatossa, niin erityisesti myymälähenkilöstö saa nykyään huomattavasti enemmän positiivista palautetta asiakkailta: vuonna 1978 luku oli 18 prosenttia, nyt se on 40. Näin kertoo kaupan ammattilainen:

”No, asiakkaat ja ihmiset (ovat parasta työssä). Kyllä sen huomaa nyt, kun on muitakin töitä tehnyt, niin tää asiakaspalvelu on se, mihin aina hakeutuu. Ja vauhtia riittää, joka päivä on sit niin erilainen kuitenkin. Se tässä viehättää.”

Kauppa kaipaa arjen sankareita ja tekijöitä. Onneksi juuri tällaisia ihmisiä löytyy joka puolelta suomalaista vähittäis- ja tukkukauppaa, kaikista eri toiminnoista niin myymälöistä, konttoreilta kuin varastoistakin.