Sote, NATO ja ruoan hinta. Pisa-tulokset, lapsilisäleikkaukset ja ruoan hinta. Vaaligallupit, valtionvelka ja ruoan hinta. Vaikka yhteiskunnassa olisi muita keskusteluja käynnissä, yksi aihe puhuttaa aina. Välillä ruoka maksaa liikaa tai hinta on noussut liian paljon, välillä etenkään kotimainen ruoka ei maksa tarpeeksi. Ja jos ruoan hinta halpenee, niin sekään ei kaikkien mielestä ole positiivinen asia. Tai ainakin se on tehty väärin.

Selvää on, että ruoan hinta ei ole kuluttajille yhdentekevä asia. Kyseessä on välttämättömyyshyödyke, johon kaikilla pitäisi olla varaa. Ruoan hintaan ei pitäisi luoda korotuspaineita kansallisella sääntelyllä ja verotusratkaisuilla. Kansallisilla ratkaisuilla on merkitystä erityisesti pienituloisille, jotka käyttävät suhteellisesti isomman osan tuloistaan ruokaan kuin suomalaiset keskimäärin.

Viime viikkojen keskustelussa on kuitenkin unohtunut, että hinta on vain yksi kilpailutekijä – eikä edes tärkein.

Kilpailu- ja kuluttajaviraston tammikuussa julkistaman selvityksen mukaan selvästi tärkein päivittäistavarakaupan valintaa selittävä tekijä on myymälän sijainti. Muita myymälän valintaan vaikuttavia tekijöitä ovat esimerkiksi asiakkaan omia tarpeita vastaava tuotevalikoima, palvelu, varmuus tuotteiden laadusta ja saatavuudesta sekä aukioloajat. Taloustutkimus Oy kertoi äskettäin tutkimuksensa osoittaneen, että jos kaupat ovat yhtä helposti saavutettavissa, noin 70 % suomalaista asioisi silti mieluiten muussa kuin halvimpana pitämässään myymälässä.

Otsikko ”Ruoan hinta” kerää epäilemättä uutismediassa enemmän klikkauksia kuin ”Kaupan sijainti”. Silti jälkimmäinen on myymälälle se merkittävämpi kilpailutekijä. Otsikoista on pysynyt pois myös vielä ennen hiihtolomia eduskunnassa käsiteltävä maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) uudistus, jolla olisi mahdollisuus vaikuttaa kaupan sijaintiin ja sitä kautta kilpailuun.

MRL:n uudistuksessa ehdotetaan, että kilpailun toimivuuden edistämisen näkökulma sisällytettäisiin lain mukaisiin alueidenkäytön suunnittelun tavoitteisiin ja kaavojen vaikutusten arviointiin. Esitys on oikeansuuntainen mutta täysin riittämätön. Jos aidosti halutaan lisätä päivittäistavarakaupan kilpailuedellytyksiä, kaksi asiaa nousee ylitse muiden.

Ensinnäkin kunnissa tulee varmistaa alalle riittävä tonttitarjonta. Toiseksi suuryksikköjä koskevaa sääntelyä tulee purkaa nostamalla suuryksikön alaraja 5 000 neliömetriin ja luopumalla keskustasijainnin vaatimuksesta. Nämä kaksi tekijää estävät sekä nykyisten toimijoiden laajentumista että uusien toimijoiden markkinoille tuloa. Niitä koskevan sääntelyn purkaminen on oleellista kilpailuedellytysten kannalta, sillä Suomessa suuryksiköt vastaavat 2/3 päivittäistavaroiden myynnistä.

Päivittäistavarakaupassa vanha totuus kolmesta tärkeimmästä tekijästä pitää edelleen paikkansa: Sijainti, sijainti ja sijainti.

Kirjoittaja on Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja.