Radiotoimittaja soitti Kaupan liiton asiantuntijalle suorassa lähetyksessä ja kysyi ”Miten kuluttaja voi olla varma siitä, että ostaessaan tuotteen kaupasta sitä ei ole valmistettu Aasiassa lapsityövoimalla?”. Paha, paha kysymys, josta kokenut asiantuntija selviytyi kuitenkin puolikunniallisesti kuiville. Onneksi soitto tuli, koska se pakotti meidät liitossa miettimään tuontikaupan vastuullisuutta jälleen kerran.

Elektroniikkakaupan vastuullisuus on ollut syksyn aikana julkisuudessa Suomessa erityisesti tanskalaisen Frank Poulsenin Verikännykät-dokumentin ansiosta. Poulsenin silmätikkuna on ollut Nokia, joka ei tanskalaisohjaajan mukaan ole kyennyt osoittamaan, ettei se käytä niin sanottuja Itä-Kongon konfliktimineraaleja kännyköissään. Näillä mineraaleilla rahoitetaan Kongon demokraattisen tasavallan kapinallisten toimintaa, joka on tehnyt Itä-Kongosta yhden maailman pahimmista hornankattiloista. Erityisesti naisten ja lasten kärsimys on ollut helvetillistä vuosikymmenen ajan.

Poulsenin vaatimukset kaivosboikotista ovat toteutuneet; Barack Obama allekirjoitti kesällä lain, joka pakottaa amerikkalaiset pörssiyritykset ilmoittamaan konfliktimineraalien käytöstä viranomaisille. Ongelma koskee erityisesti tietokoneita, kodinkoneita ja autoja, joissa tarvitaan materiaalia paljon enemmän kuin kännyköissä.

Surullista ja vähän huomioitua on se, että boikotti ei auta kongolaisia tai Kongoa millään lailla. Päinvastoin se tukaloittaa paikallisten ihmisten elämää. Kaivokset ovat jo käytännössä boikotissa, koska kulutuselektroniikkaa tiedostaville länsimaalaisille kuluttajille valmistavat yritykset eivät halua tuhota imagoaan. Koska on vaikea tietää tarkasti, onko malmi kaivettu kapinallisten vai hallituksen hallinnasta olevasta kaivoksesta, yritykset eivät kohta osta mitään malmia lähimailtakaan. Monelle ei ole tullut mieleen, että vaikka kaivoksissa työskentelyolot ovat karmeat, vielä karmeampaa on, jos ei ole mitään tulonlähdettä.

Mikä sitten on oikea vastaus radiotoimittajan vaikeaan kysymykseen? Kumpi on parempi paha, lapsityövoima kenkätehtaassa vai se, että lapset joutuvat myymään itseään kadulla? Kumpikaan ei ole hyvä asia. Eikö länsimaiden kuitenkin olisi parempi olla mukana toimitusketjussa ja yrittää vaikuttaa kaikin keinoin siihen, että alihankkijoiden toiminta nousisi kansainvälisten sopimusten vaatimalle tasolle? Toinen, huonompi vaihtoehto on jättää riskimaiden yritykset selviytymään työstä yksin.

Globaalin kaupan toimitusketjujen valvontaan on kehitetty avuksi erilaisia sosiaalisen laadunvalvonnan malleja. Jos ongelmia ilmenee, alihankkijoita autetaan kohti parempia työoloja. Esimerkiksi Nokia on mukana hankkeessa, jossa luodaan järjestelmää malmisulattojen auditoimiseksi ict-alan vastuullisuusohjelman Gesin toimesta.

Auditointi kuulostaa hienolta. Todellisuudessa valvonta on monimutkaista ja asioiden korjaantuminen hidasta. Yksinkertaisia ja nopeita ratkaisuja ongelmien korjaamiseksi ei ole. Oikea vastaus toimittajan kysymykseen on, että monesti kuluttaja ei voi tietää tuotteen kaikkien ainesosien alkuperää varmasti. Parempi kuitenkin yrittää sitkeästi parantaa laadunvalvontaa kuin unohtaa koko juttu.

Kongolaisten naisten ja lasten kannalta parasta olisi, jos länsimainen elinkeinoelämä selän kääntämisen sijaan lähtisikin panostamaan entistä enemmän maahan, jolla on valtavat luonnonvarat. Mitäpä jos maahan perustettaisiin jalostamoja ja sen seurauksena elektroniikan alihankkijat käynnistäisivät valmistustoimintaa maassa? Lopulta Nokiakin päättäisi perustaa tehtaan maahan, jossa on valtava markkinapotentiaali. Kongossa asuu 70 miljoonaa ihmistä, ja maan kännykkäpenetraatio on vain 16 prosenttia, kun se muussa Afrikassa on 50 prosentin luokkaa.

Totta on, että tässä maanosassa ei ole kunnollista logistiikkaa. Tiet ja rautatiet puuttuvat, samoin yhteiskuntarauha. Oikeusvaltio on kaunis ajatus, mutta käytäntö toinen. Nokian tehdas Kongossa on utopiaa tällä hetkellä. Mutta silti suomalaisella kuluttajalla saa olla unelmia. Minulla se on se, että jonain päivänä suomalaisen kaupan hyllyllä on matkapuhelin, jossa lukee ”Made in Congo”. Minä ostaisin sen.

Kirjoittaja on Kaupan liiton viestintäpäällikkö.