Tänä kesänä eurotalouden ongelmat häiritsivät lomanviettoa. Etelä-Euroopan talousongelmat ovat heikentäneet niin ostopäällikköindeksiä kuin kuluttajienkin luottamusta.

Markku Uitto

Teknisen kaupan myynti lisääntyi vuoden ensimmäisellä puoliskolla reilut kolme prosenttia edellisvuodesta. Alan odotukset tulevasta myynnin kehityksestä olivat elokuussa kesäkuuta varovaisemmat. Tunnelmat ovat yrityksissä jonkin verran ristiriitaiset. Hajonta toimialojen ja yritysten välillä on kasvanut. Kuitenkaan mitään vuosien 2008–2009 äkkipysähdystä ei ole näköpiirissä. Teknisen kaupan ala päätynee tänä vuonna hieman viime vuotta parempiin liikevaihtolukuihin. 

Penkkiurheilun harrastajalle Suomen heikko menestys kesän arvokisoissa oli pettymys. Olemme jääneet monista kilpailijamaistamme jälkeen olympialajeissa, ja suurin syy siihen liittyy asenteeseen: tyydytään keskinkertaisuuteen. Suomen taloudessa voi tarkka havainnoitsija aistia samanlaista tunnelmaa. Onko tämä mukana oloon ja keskinkertaisuuteen tyytyminen uhkaamassa myös teollisuuttamme? Voimmeko olla passiivisia ja odottaa ulkoapäin tulevia ratkaisuja vai pitäisikö meidän ottaa vastuun tulevaisuudesta omiin käsiimme? Minne ovat kadonneet Suomen talouden Paavo Nurmet, Lasse Virénit ja Pertti Karppiset? Mistä ja miten löydämme uudet voittajat, joilla on nälkää nostaa Suomi uuteen kukoistukseen?

Teknisen kaupan syksyyn kuuluu kaupan yhteisesiintyminen, tänä vuonna Kauppa 2013 -tilaisuus ja sen oma aamupäiväseminaarimme 2. lokakuuta Messukeskuksessa. Edellisten vuosien suositut teknisen kaupan luovuus- ja kaupallisuusseminaarit saavat jatkokseen tämänkin kirjoituksen teemaan liittyvän tulevaisuusseminaarin, jossa kurkistetaan muun muassa markkinamuotoiluun. Tuolloin pohditaan, tyydymmekö olemaan vain tuotekauppiaita vai määrittelemmekö itse laajemmin sen markkinan, missä ja kenen kanssa toimimme? Samoin kuullaan, miten digitaalisuus voi muuttaa suomalaista konepajateollisuutta ja miten tekninen kauppa voi olla osa teollisuuden uutta arvoketjua. Voisiko älyn ja etäohjauksen lisääminen koneisiin olla se suomalaisten juttu kiristyvässä kilpailussa?

Kirjoittaja on Teknisen Kaupan ja Palveluiden yhdistyksen toimitusjohtaja. Kirjoitus on julkaistu yhdistyksen Muutosmoottori 3 / 2012 -lehdessä.