Päätös yleisen arvonlisäverokannan nostamisesta 23 prosenttiin ja jatkosuunnitelmat nostaa sitä edelleen 25 prosenttiin kuvastavat hyvin hallituksen käsitystä palvelujen merkityksestä kansantaloudelle. Samaa surullista tarinaa kertovat alivaltiosihteeri Martti Hetemäen johtaman verotyöryhmän jäsenten julkiset kannanotot arvonlisäverotuksen kiristämisen puolesta. Jos joku veromuoto ei haittaa vientiteollisuutta, se ei haittaa kansantalouttakaan.

Näkemys on peräisin vanhakantaisesta teollisuusyhteiskunnasta ja tukee vain vanhentuneen elinkeinorakenteen säilyttämistä. Jos kotimarkkinoiden merkitystä uusille innovaatioille ei tunnisteta, kansantalous näivettyy kuihtuvan teollisuuden mukana. Käytännössä kuitenkin liikeideoiden toimivuus testataan ja toiminta opetellaan ensin kotimarkkinoilla ennen kansainvälisiä menestystarinoita.

Ikea ei syntynyt entisessä Neuvostoliitossa vaan Ruotsissa eikä luksushotelliketju Fairmont ole suomalainen vaan kanadalainen konsepti. Tämä ei ole sattumaa. Kun kotimarkkinoilla on ostovoimaa, vahvat kulutustottumukset ja arvostettu palvelusektori, uusilla ideoilla on hedelmällinen maaperä juurtua ja kehittyä. Suurisuuntaiset vientiponnistelut alkavat sitten, kun idea on toimivaksi havaittu.

Verkkomaailmassa meillä löytyy kuluttaja- ja käyttäjäpotentiaalia uusien ideoiden testaamiseksi ja toteuttamiseksi. Niinpä meiltä löytyy myös menestyneitä kuluttajapalveluita kansainväliseksi kauppatavaraksi asti, esimerkiksi Habbo-hotelli tai Jaiku, jonka Google sittemmin osti.

Suomalainen veropolitiikka ei kannusta uudistumiseen, vaikka kaikki tunnustavat vanhentuneen elinkeinorakenteen Suomen suureksi heikkoudeksi. Palvelualojen kolminkertainen sähkövero teollisuuteen verrattuna on hyvä esimerkki vanhoja rakenteita säilyttävästä politiikasta.

Palvelusektorin liukuessa laskuun on kummallista suhdannepolitiikkaa kiristää kulutusverotusta ja vielä visioida lisäkiristyksillä. Suhdannepoliittisesti nyt jos koskaan on oikea aika elvyttää yksityisten kuluttajien ostovoimaa ja kotimarkkinoiden työllisyyttä. Miksi teollisuuteen ja rakennusalalle kohdistuva elvytys on oikeaa suhdannepolitiikkaa, mutta yksityisiin, työllistäviin palvelualoihin kohdistuva ei?

Suomi on Euroopan Komission viimevuotisten laskelmien perusteella Euroopan Unionin kolmanneksi ankarin kulutuksen verottaja. Ruuan arvonlisäverotus on kevennyksen jälkeenkin selvästi eurooppalaista keskiarvoa ankarampaa.

Kauppaa ehkä pidetään yhteiskunnassa hyvänä maksumiehenä, koska sitä luullaan kannattavammaksi alaksi kuin se todellisuudessa on. Kaupan kannattavuus taantuman kynnyksellä ei kuitenkaan ollut samaa luokkaa kuin rakennusalan, teollisuuden tai koko yrityssektorin keskimäärin, mutta silti 300 000 suomalaista työllistävään kauppaan kohdistuvaa kulutuskysyntää kuristetaan veroratkaisuilla.

Kauppa on yrittäjien ja mikroyritysten toimialaa. Lähes 84 prosenttia alan yrityksistä on enintään neljä kokoaikaista työntekijää – yrittäjä ja mahdollinen puoliso mukaan lukien - työllistäviä kauppoja. Enintään kymmenen kokoaikaista työntekijää työllistävät kaupat kattavat 28 prosenttia koko alan työllisyydestä.

Vaikka pienet kaupat hoitaisivat erinomaisesti toimintansa ja taloutensa, niillä ei ole samanlaista joustokykyä ja – mahdollisuutta kuin suurilla. Juuri pienet kaupat kärsivät ensimmäisinä asiakkaidensa kulutuskysynnän leikkautumisesta.

Arvonlisäveron kiristäminen on käytännössä julkisen sektorin tukemista yksityisen kustannuksella. Yksityisen palvelusektorin rooli kansantaloudessa on kuitenkin päällekkäinen julkisen sektorin kanssa. Julkinen sektori jakaa tuloja ja varallisuutta verojärjestelmän, julkisten palveluiden ja tulonsiirtojen kautta ja yksityinen palvelusektori markkinaehtoisesti työllistämällä. Veropolitiikka on myös arvovalintaa yksityisen sektorin työllisyyden ja julkisen sektorin koon välillä.

Kirjoittaja on Kaupan liiton pääekonomisti. Alkuperäinen kirjoitus on julkaistu Kalevan Alakerta-palstalla 23.9.2009.