Olipa kerran viisas ruhtinas, joka vuosien varrella kerrytti ruhtinaskuntansa rikkauksia. Rikkauksien haalimiseksi hän ylläpiti vahvoja sotajoukkoja, jotka aika ajoin valloittivat lisää maita ja varallisuutta ruhtinaalle ja puolustivat valtakuntaa ryöstelijöiltä. Koska sotajoukot olivat hyvinvoinnin ydin, ruhtinaskunta oli järjestetty niitä tukemaan ja ylläpitämään.

Ruhtinaan linnassa oli oma seppä, jonka ainoa tehtävä oli ruhtinaan talouden ja sotajoukkojen huoltaminen. Rauhan aikana sepän oltavat olivat lokoisat, mutta sodan aikana työtä oli yllin kyllin. Piti takoa ja teroittaa miekkoja, korjata ja huoltaa haarniskoja ja kengittää hevosia. Tätä varten ruhtinas oli määrännyt sepälle muutaman apulaisen, jotka rauhan aikana korjailivat ruhtinaan peltotyöläisten sirppejä ja auroja.

Ruhtinaan pelloilla työskenneltiin ahkerina aamusta iltaan. Satoa piti saada, jotta sotajoukot pysyisivät kunnossa. Ylimääräinen sato varastoitiin pahan päivän varalle ja peltotyöläiset ruokittiin hyvin. Kuka sitä nyt nälkäisenä jaksaisi raskasta työtä tehdä? Kun vielä sotajoukkojen hevosten lanta kerättiin keskitetysti ja kärrättiin pelloille lannoitteeksi, ruhtinaan viisautta kiiteltiin ympäri valtakuntaa.

Linnassa oli oma lääkäri apulaisineen, joiden tehtävänä oli rauhan aikana hoitaa myös alamaisia. Kankuri ja räätäli määrättiin ompelemaan kaikille alamaisille vaateparsi, kun vain ruhtinasperheen ja sotajoukkojen palvelemiselta ehtivät. Kaikki saivat leipää pöytäänsä ja housut jalkaansa, ja ruhtinaskunta rikastui ja menestyi.

Naapurivaltakunnassa sen sijan valtaan astui nuori ja – näin meidän kesken sanottuna – hölmö poika. Kyllä viisaan ruhtinaan hovissa riitti naurua ja päivittelyä, kun nuori ruhtinas alkoi tehdä päätöksiä.

Ensi töikseen hölmö ruhtinas erotti hoviseppänsä, -lääkärinsä, -kankurinsa ja -räätälinsä. Noiden kelpo miesten piti perustaa kylään omat pajansa ja praktiikkansa. Hölmö ruhtinas maksoi taalereilla jokaisesta kangaspalasta, lääkärikäynnistä ja hevosenkengästä ja kulutti vaivalla kerättyä aarrekammionsa sisältöä.

Hölmö ruhtinas osti talonpojiltaan viljaa, ja nämä maksoivat peltotilkuistaan vuokraa. Viljaa osti myös kylän mylläri ja leipuri, joka myi sitä edelleen leipänä sepälle, lääkärille, kankurille, räätälille ja monelle muulle. Aarrekammion pinta aleni, raha kiersi ruhtinaskunnassa, ammattilaiset palkkasivat lisää apulaisia, jotta olisivat ehtineet teroittaa sirpit, kutoa kankaat, tehdä ruukut ja jaella lääkkeet. Mutta kun taalerit kiersivät taskusta taskuun, niin eihän se aarrekammion pintaa kohottanut, ihmeteltiin naapurissa viisaan ruhtinaan hovissa.

Sillä välin hölmön ruhtinaan valtakunnassa kylän seppä pohti, ettei haarniskojen kunnostamisesta ja sirppien teroittamisesta kertynyt riittävästi taalereita, että se olisi taannut yhtä huolettoman elämän kuin ennen hoviseppänä. Seppä alkoi yhdessä kisällinsä kanssa parannella haarniskojen nivelten liikkuvuutta ja korvata kylkipanssareita metallikudelmilla. Hän alkoi vaatia uusista haarniskoista hölmöltä ruhtinaalta entistä korkeampaa hintaa, mistä seurasi, että aarrekammion pinta vain aleni entisestään. Seppä myös lähetti poikansa myymään uusia haarniskoitaan kiertävän kauppiaan mukana naapurivaltakuntiin.

Myös ruukuntekijä halusi rikastua ja alkoi muokata aikaisempaa sirompia ja oudompia astioita. Köyhä naapurin leskikin halusi vähän vaurastua ja alkoi tarjota kankurille ihan uudenlaisia värejä kankaisiin, kun tunsi metsän harvinaiset kasvit niin hyvin. Kankuri ja ruukuntekijäkin lähettivät apulaisensa muille maille uutuuksia myymään.

Tunnettu kylähullu perusti Kauppahuone Elohepon ja alkoi ostaa hevosenlantaa ympäri valtakuntaa ja myi sitä sitten talonpojille lannoitteeksi. Lannan osto- ja myyntibisnes laajeni myös naapuriin viisaan ruhtinaan valtakuntaan, missä lannan myynti kiellettiin kuoleman uhalla, ettei oma sato kärsisi. Kauppahuone Elohepo aloitti kuitenkin tuottoisan salakuljetuksen ruhtinaskuntien välillä.

Ja nyt vihdoin alkoi hölmön ruhtinaan aarrekammion pinta kohota. Kun käsityöläiset ja kauppiaat alkoivat vaurastua, ruhtinas alkoi heitä verottaa. Uudet haarniskat, ruukut ja kankaat tekivät kauppansa, uusia työpajoja syntyi ja taalereita alkoi virrata aarrekammioon. Jopa peltotyöläiset rikastuivat, kun heidän tyttäriään palkattiin kangasvärjäämöihin ja yrttien keräilijöiksi ja poikia tarvittiin pajoissa ja puodeissa.

Miksi kotimarkkinoiden merkitys talouskasvulle on niin helppo ymmärtää sadussa muttei todellisuudessa?

Kirjoittaja on Kaupan liiton pääekonomisti.