Sapettaa. Tämän vuoden alusta kauppojen on annettu ihan itse päättää aukioloajoistaan. Sapetukseni syy on se, että hyvää asiaa on liian kauan saanut tekosyiden varjolla vastustaa. Suuntahan on jo kauan ollut selvä, mutta vauhti on ollut hävyttömän h-i-d-a-s.

Kysymys on periaatteellinen: kuka päättää kaupan kehityksestä? Poliitikot säätävät lait, mutta ketä he kuuntelevat ja miten perustelevat päätöksensä.

Oma kantani tästä teemasta kirkastui ensimmäisellä opintomatkallani Amerikkaan 33 vuotta sitten. Istuin hotellihuoneessani lauantai-iltana ja halusin syötävää. Ajoin kauppaan ja ällistyin, kuinka monet perheet viettivät yhteistä aikaa ostoksilla.

Tuon kokemuksen jälkeen minulle on ollut ihan turha tulla väittämään, että asiakkaat eivät halua väljempiä aukioloaikoja. Kaikkien ei tarvitsekaan haluta, koska mitään eivät kaikki halua. Asiakkaan on mahdotonta tottua sellaiseen, mitä hänelle ei ole edes tarjolla.

Ns. ”sapatinrajoitukset” ovat olleet voimassa Pohjoismaissa vuodesta 1734 lähtien, jolloin ”rihkamakauppa” oli sakon uhalla kiellettyä sunnuntaisin, mutta ruokaa ja juomaa kyllä sai myydä heti kirkonmenojen jälkeen. Sata vuotta sitten rajoituksia alettiin perustella maallisemmilla syillä, kun niistä tuli työmarkkinoiden kiistakapula.

Samaa sävelmää on soitettu hiukan eri versioina. Kauppoja on saanut pitää auki, jos viranomaiset ovat sen sallineet. Lupabyrokratian purkaminen oli kai painavin peruste maan hallituksen esitykselle aukiolon vapauttamiseksi, vaikka monia pätevämpiäkin perusteita olisi ollut tarjolla.

Kauppa asettelee nyt uusia askelmerkkejä. Menee monta vuotta ennen kuin nähdään, kuinka moni suomalainen haluaa viettää lauantai-iltaansa hypermarketissa ja miten kannattavia iltayön tunnit kaupalle ovat. Ensitietojen perusteella näyttää siltä, että vapautumisen vastustajat ovat olleet väärässä ja onnistuneet jarruttamaan kehityksen kulkua.

Ja tässäkin asiassa keskustelun logiikka on ollut nurinkurinen. Ensin on valittu kanta ja sitten etsitty siihen sopivia perusteluja.

Itse haluan uskoa, että kaupat osaavat itse päättää omista aukioloistaan - tai ainakin oppivat niin tekemään. Tämä mahdollisuus olisi pitänyt antaa kauan sitten.

Kun yhdestä pulmasta päästiin, päättäjien pöydälle nousi iso ja intohimoja herättävä päätettävä: pitäisikö ruokakaupoissa myydä viinejä?

Hämmentävintä molemmista kysymyksistä käydyissä keskustelussa on, että kauppaa on syyllistetty asiakkaan edun ajamisesta. Sehän syyllistyisi virheistä vakavimpaan, jos ei näin tekisi.

Maailma on niin monisävyinen, että harvat kysymykset ovat mustia tai valkoisia. Ehdottomat kannat estävät keskustelun ja hyvän ratkaisun löytymisen. Yhdessä hakien löytyvät ehdot, joilla erilaisten asiakkaiden erilaiset tarpeet voidaan tyydyttää. Parhaat palvelukäytännöt eivät löydy holhoamalla, vaan tarjoamalla todellisia vaihtoehtoja.

Tykkään sanasta vaihtoehto. Jos jokin ei toimi, pitää vaihtaa ehtoa, omaa oletusta.

Ei oleellista ole se, saako kauppa olla auki öisin tai myydä viiniä. Oleellista on, että kaiken aikaa pohditaan keinoja tarjota juuri sitä, mitä asiakas kulloinkin tahtoo. Joka sen tekee, saa varautua kihelmöivän kiehtovaan tulevaisuuteen.

KTM Heikki Peltola on yli 30 vuotta seurannut kaupan muuttumista ja kirjoittanut kauppaa käsitteleviä kirjoja. Vuodesta 1997 lähtien hän on toiminut yritysvalmentajana ja johtajuuskouluttajana Nostetuotanto Oy:ssä.