Poikkesin kevätreissulla Italiassa kadunvarren pikkukauppaan. Se näytti päällepäin meikäläiseltä Valintatalolta tai Lähikaupalta. Se oli kaikkea muuta. Kaupassa oli lihatiski, joka sai veden herahtamaan kielelle: tuoreita lampaankyljyksiä, punaista härkää, vaaleampaa porsasta, erilaisia kinkkuja ja vapaana käyskennelleen kananpojan rintaa. Vieressä oli runsas juustotiski: useaa laatua parmesaania, mozzarellaa, vuohenjuustoa. Suomessa vastaavia herkkutiskejä näkee vain suurten kaupunkien kaupoissa ja kauppahalleissa.

Maaseutumatkalla pysähdyimme autogrilliin. Vitriinissä oli tuoreita salaatteja ja valmiita leikkelelautasia virkistystä vailla oleville matkailijoille; kinkkua, raikkaita tomaatteja, rucolaa, oliiveja, rapeakuorista patonkia, juuri lohkotuista tuoreista hedelmistä tehtyä salaattia.

Katselin huoltoaseman valikoimaa. Nieleskelin taas kieleni päälle kertynyttä kosteutta. Suomessa katselisin huoltoasemaketjun standardoitua oranssin väristä tiskiä, jonka päässä joka paikassa odottavat samanlaiset teksaspullat, korvapuustit, vihreät servietit ja altaassa seisovat palapaistit sekä uunikirjolohi.

Autogrillin yhteydessä oli kauppa. Tiskit notkuivat salameja, paisteja, kinkkuja, juustoja, oliiveja, oliiviöljyjä, punaviinejä, paikallisia liköörejä ja hyvälaatuista, pehmeää grappaa. Ja taas piipahdin mielikuvituksissani kotimaan huoltoaseman kauppaan: vakiotavaraa hyllyissä, suojakaasuun pakattuja leikkeleitä, oranssissa marinadissa likoavia broilerin suikaleita ja muovipussiin kääräistyä viikkotolkulla säilyvää leipää.

Suomi on kylmä ja kaukana. Pakkaset ja pitkät matkat valuvat hintoihin. Maatalous on tehotonta, koska kasvukausi on lyhyt ja tilakoot pieniä. Me syömme huonoa ja kallista ruokaa. Suomessa on savuja harvakseltaan. Italiassa asuu neliökilometrillä 200 ihmistä ja meillä 16. Ostovoimaa ei ole monellakaan alueella tarpeeksi. Kauppa ja elintarviketeollisuus ovat keskittynyttä, eikä kilpailua ole riittävästi. Lisäksi meiltä puuttuvat gastronomian pitkät perinteet, jotka ohjaisivat ostajaa vaatimaan kauppiaaltaan parempia ja tuoreempia raaka-aineita.

Onneksi tuli kesä ja meilläkin voi pari kuukautta herkutella oikealla ruoalla. Ostan suoramyynnistä kangasniemeläisen uunin arinalla paistunutta lämmintä leipää. Leipäjonoon on mentävä hyvissä ajoin, jos mielii saada jotain. Pyydän myyjää laittamaan mukaan muutamia karjalanpiirakoita. Ne ovat savolaisen emännän sormenpäiden rypyttämiä, ohutkuorisia, rukiisia ja aidolla voilla voideltu. Piirakat maksavat vähemmän kuin fazerilaiset vastapäisessä marketissa.

Torilta noudan aamulla multavasta maasta nostettua siikliä, Puulan muikkuja ja mansikoita tietenkin. Poikkean matkalla Roinilan tilakauppaan, josta pistän koriini mehevät naudan pihvit ja kotona palvattua kinkkua. Maksavathan ne enemmän kuin pakattu liha altaassa, mutta ovat hintansa väärtejä.

Kirjoittaja on viestintätoimisto Cocommsin toimitusjohtaja.