Hain ennen vanhaan Hakalan talosta maitoa alumiinisella peilarilla. Koska peilari on harvalle tuttu, suomennettakoon se maitokannuksi. Sehän se ei ole, vaan se on pienoiskoossa oleva rivallinen maitosaavi. Peilariin mahtui pari litraa maitoa, ja sitä haettiin joka arkipäivä. Hakalan navetan karjakeittiössä oli puinen hylly, jossa pikkusaavit seistä tököttivät rivissä. Hyllyn reunassa oli kunkin astian omistajan nimi. Maito piti noutaa heti iltalypsyn aikaan, jotta sen sai nopeasti kotiin kellariin tai ruokakomeroon jäähtymään. Silloin ei puhuttu kylmäketjun katkeamisesta. Niihin aikoihin maito yksinkertaisesti happani. Joskus Hakalan maito loppui kotona kesken ja sitten piti juosta maitokauppaan tien toiselle puolelle. Siellä valkea juoma oli kaapissa pienissä ruskeissa lasipulloissa.

Tuli päivä, jolloin Hakalan lehmät lahdattiin, navetta purettiin ja maito oli tarjolla kaupan laatikossa muovipusseissa. Äiti kutoi pusseista saunan pukuhuoneeseen matot. Elettiin aikaa, jolloin mitään ei heitetty pois. Sitä ei kutsuttu silloin vastuulliseksi kuluttamiseksi. Kaiken säästämistä ja uudelleen käyttämistä sanottiin köyhyydeksi. Aikanaan loppuivat myös maitopussit ja pöytiin nostettiin tölkit. Peilari seisoi aitan ikkunalaudalla vailla mitään virkaa, kunnes keksin astialle uusiokäytön: keräsin sen täyteen keltaisia niittyleinikkejä.

Törmäsin Maaseudun Tulevaisuudessa uutiseen, että maidon suoramyynti uhkaa loppua. Säännökset tiukkenevat, eivätkä maatilalliset halua investoida niiden vaatimiin muutoksiin. En ollut tullut ajatelleeksi, että maitoa vielä käydään ostamassa suoraan tiloilta, maitobaareista. Olin kuvitellut, ettei kukaan enää uskalla juoda pastöroimatonta maitoa. Siitähän voi saada listerian, salmonellan tai munuaisia tuhoavan Ehec-bakteerin. Me olemme ylihygieenistä kansaa, joka keittää veden varmuuden vuoksi jo koirillekin. 

On hienoa, että tinkimaitoa saa vielä. Ja myös juustomaitoa voi käydä ostamassa suoraan tilalta. Siitä tulee aivan ihanaa pannukakkua ja uunijuustoa. Ruoan laadusta on viime aikoina kirjoiteltu paljon. Johan Safran Foerin kirja lihan tehotuotannosta lisää varmasti kasvissyöjien määrää. Ahtaat sikalat ja häkkikanalat ovat olleet kuvattuja kohteita. Onnellisten eläinten liha maistuu paremmalta kuin onnettomien. Kamarasta ja kanan nahkasta on kirjoitettu jo monta blogia.

Kun teollisuus muuttuu liian tehokkaaksi ja kauppa kliiniseksi, niistä katoaa aitous. Kunnolliselle maalaiskaupalle olisi nyt suuri tilaus. Sieltä pitäisi saada kotona tehtyä riihitalkkunaa, maalaismunia, oikeata ruisleipää, lisäaineetonta kirnuvoita, viinimarjamehuja, hilloja, kuivattuja herkkutatteja, suppilovahveroita ja mustikoita. Ehdottomasti myös saunassa palvattua maalaiskinkkua, hirven lihaa, peuraa, kotijuustoa ja kursailematonta pitkopullaa ja lisäksi - totta kai - iso peilarillinen vastalypsettyä, hyvin jäähdytettyä tinkimaitoa. Aitous on ihanaa.

Kirjoittaja on viestintätoimisto Cocommsin toimitusjohtaja.