Muutama viikko ja sitten alkaa loma. Menen heti alkajaisiksi Kangasniemen torille ja ostan paikkakunnan pellossa kasvanutta siikliä – juuri sinä aamuna nostettua. Mikään ei maistu kesäisessä lounaspöydässä  itse tehdyn sinappisillin kanssa  paremmalle kuin tutun viljelijän maasta nostettu pottu. Se on minulle brändi, vahva merkki, johon liittyy voimakas tunnekokemus. Kangasniemeläinen siikli ei ole vain peruna. Se on myös pala vuorovaikutusta ja ihana kävelyretki kesätorille tukevatekoinen pärekori kainalossa.

Kun Valion jäätelöt aikanaan myytiin Nestlélle, jotain peruuttamatonta tapahtui. Olin lapsesta asti liponut kesäisin vaniljajäätelötuuttia ja murustellut sen ihania pähkinäisiä suklaapalasia. Valion tuutista ei saanut mennä mikrolitrakaan hukkaan. Pahvinen kansikin oli livottava kielellä puhtaaksi. Kaikista kymmenistä uusista jäätelötuotteista huolimatta Valion suklaatuutti oli ehdottomasti parasta. Eikä sitä enää ollut. Siinä ei mennyt ainoastaan tuutti, siinä meni tunne ja sen mukana kaikki.

Oluista parasta oli aikoinaan Lapin kulta. Tunturien aitous, autius, puhtaus ja soljuvan veden raikas tuoksu maistui sen kielellä poreilevassa maussa. Kun saunan jälkeen astui terassille koivun lehtiä pakaroidensa päällä, ei mikään muu olut voinut tuoda virvoitusta kuumaan sieluun kuin pohjoisen maan ruskea mallasvesi. Se sai suomalaiset juuret kuohumaan sisälläsi. Lapin kulta myytiin Hollantiin ja merkkiuskollisuus oluissa valui sen mukana syvälle suomalaiseen maaperään.

Mallasohran kasvumaata käänsi ennen keltaisenruskea isänmaan kone, Valmetin traktori Valtra. Mutta sekin laitettiin lihoiksi ja myytiin Brasiliaan sonninkasvattajakansan rahapussia lihottamaan. Ainoan oikean grillimakkaran maustajan,  Turun sinapin, vei Unilever ja nykyään se on puolalaisten tekemää.

Lapin kullan jälkeen ulkomaiseen omistukseen ovat kuohunneet monet muutkin oluet. Laitilan Kukko ja Iisalmen Olvi jaksavat sinnikkäästi taistella itselleen paikkaa kansainvälisten juomabrändien mittelöissä. Ulkomaisiin käsiin on lipunut joukko suomalaisia merkkejä kaikilta mahdollisilta aloilta. Suomalaisuudella ei ole enää viime aikoina ollut mitään väliä.

Kotimaisia brändejä tarvittaisiin nyt enemmän kuin koskaan. Meillä on huutava pula paremmin pärjäävästä Marimekosta, muutamasta uudesta tekstiiliteollisuuden brändistä, uudesti syntyvistä Palmrotheista ja toisesta Kalevala Korusta. Eikä haittaisi, jos saisimme pari uutta F-Securea sekä Angry Birdsiä.

Ivana Helsingin tarina on hurmaava. Perhe on avannut New Yorkiin kaupan ja yrittää taistella globaalien vaatemerkkien ja niiden tehokkaan tuotannon joukossa ostajien suosiosta. Me tarvitsemme uusia Ivanoita ja enemmän Minna Parikoita. Meillä on huutava pula tuotteista, joilla on suomalainen sielu ja jotka toisivat Suomen kansantalouteen uutta leipää – sitä aitoa suomalaista rukiista.

Kirjoittaja on Markkinointiviestinnän toimistojen liitto MTL ry:n toimitusjohtaja.