Lauantai-ilta hypermarketissa. Käytävillä kohtaa enemmän henkilökuntaa kuin asiakkaita ja pohtii mielessään, mitähän tämä lysti maksaa ja kenen kukkarolla käydään.

Olen aina halunnut, että kauppa saa itse päättää aukioloistaan ja niinpä olen tervehtinyt ilolla jokaista askelta kohti nykyistä tilannetta. Kohta on takana kuusi kuukautta vapaita aukioloja. Olenko nyt tyytyväinen?

Olen ja en. Vähän jännittää, millaisia seurauksia päätöksellä pitkällä tähtäimellä on kaupan rakenteelle ja ihmisten elämiseen. Olen pohtinut sitäkin, mikä kaupan tilanne olisi, jos vapaus olisi koittanut jo 20 vuotta sitten, kuka tästä muutoksesta nyt hyötyy ja kenelle se tekee kipeää.

Kyse on isommasta asiasta kuin moni tajuaa. Ehkä merkittävimmästä kaupan kilpailuun vaikuttavasta päätöksestä vuosikymmeniin. Yhdellä päätöksellä siirrettiin miljoonia euroja pienistä kaupoista, huoltoasemilta ja kioskeista suuriin ja tultiin

möyrineeksi yhteiskunnan perusteita.

Kysyin asiasta tutuiltani Facebookissa ja parviäly tuotti näkökulmia, joita itse en tullut ajatelleeksi. Vastanneista kukaan ei nähnyt suurta tarvetta pitemmille aukioloille eikä uskonut oman ostokäytöksensä muuttuvan. Muutama oli yllättävän vahvasti sitä mieltä, että päätöksellä on salakavalia kielteisiä vaikutuksia elämänrytmiimme, työn ja vapaa-ajan rajaan.

Olen samaa mieltä. Raja siirtyy sekä ostajilla että myyjillä, mutta sitä se on tehnyt jo vuosikausia.

Kaikkea ei tarvitse olla tarjolla kaikille kaiken aikaa. Ja äidin työvuoro vaikuttaa myös lapsiin ja isään. Eikä elämä saa pyöriä tavaran ympärillä 24/7. Silti olen sillä kannalla, että aukiolon vapautumisessa on enemmän hyvää kuin huonoa. Vielä oleellisempaa on nähdä tämä vapaus mahdollisuutena eikä uhkana.

Ottaa aikansa, että asiakkaiden selkärangassa on tieto, että iltauutisten jälkeen ehtii hakea täydennystä jääkaappiin. Ja vaikka ostoksilla käymisessä on sosiaalinenkin funktio, on aika ylellistä kiireettömästi kuljeskella lähes tyhjässä kaupassa.

Nyt näyttää siltä, että aukioloaikojen säätelyllä annettiin lisäaikaa pienille myymälöille ja nyt tuo suoja poistuu. Vaikka jotkut ovat julkisesti toisin väittäneet, pienten kauppojen väheneminen ei ole kaupan päättäjien pahaa tahtoa, vaan asiakkaiden valinta.

Ukkini opetti kauppiasisälleni, että syrjäkyliltä pitää lähteä ennen kuin on pakko. Pakko tuli, kun kylän asukkaat ajoivat kirkonkylään valikoimien ja hintojen perässä. Valtion tuki vain hiukan hidasti, mutta ei estänyt väistämätöntä kehitystä.

Nyt haetaan oikeita aukioloaikoja ja olen varma, että sellaiset löytyvät. Raha neuvoo. Ylilyöntejä tulee, mutta tasapaino löytyy pian yhteispelillä ja kokeilemalla.

Tässäkin asiassa paras vaihtoehto on ottaa kaikki ilo irti asiasta. Näin ei ole tehty. Keinoja minulla ei ole juurikaan tarjota, mutta yksi hyvä kysymys heräsi: miten ostamiseen saisi enemmän iloa? Sitä tuli, kun viime lauantaina iltakahdeksan jälkeen ison marketin myyjällä oli aikaa hymyillä minulle.

KTM Heikki Peltola on yli 30 vuotta seurannut kaupan muuttumista ja kirjoittanut kauppaa käsitteleviä kirjoja. Vuodesta 1997 lähtien hän on toiminut yritysvalmentajana ja johtajuuskouluttajana Nostetuotanto Oy:ssä.