Etusivu > Kauppa mediassa > Pääkirjoitus: Kaupan alalla edessä muutoksia

Pääkirjoitus: Kaupan alalla edessä muutoksia

Kaupan ala kasvaa Kaupan liiton ennusteen mukaan tänä vuonna kolme prosenttia viime vuoteen verrattuna. Maltillista kasvua on luvassa myös ensi vuodelle. Taustalla on muun muassa hyvä työllisyyskehitys, jonka uskotaan jatkuvan ensi vuonnakin.
Kaupan liitto verkko RSS
27.12.2018 04:00