Sami Aallon ryhtyminen rautakauppiaaksi ei tullut yllätyksenä isälle, sillä jo lapsena Aalto haaveili rautakauppiaan urasta.

Sami Aalto, 34, on pienestä pitäen tiennyt ryhtyvänsä jonain päivänä rautakauppiaaksi. Hänen isoisänsä perusti sekatavarakaupan Raisioon vuonna 1946, joka myöhemmin muuttui Aallon isän pitämäksi rautakaupaksi.

Lukion jälkeen Aalto lähti opiskelemaan ammattikorkeakouluun. Opinnot ja opiskelijatoiminta jäivät kuitenkin toiselle sijalle, kun Aalto tuli valinnan eteen: jatkaako opintoja vai lähtisikö mukaan perheyritykseen, kun isä oli astumassa sivuun?

Vuonna 2003 hänestä tuli kaupan osakas, ja 2005 hän perusti oman liikkeensä osana K-rautaketjua. Samalla hän suoritti yrittäjän ammattitutkinnon, jota Kesko edellyttää kaikilta kauppiailtaan.

Yrittäjyys jo äidinmaidosta

Aalto kertoo omaavansa vuosien kokemukset rautakaupasta. Hän on syntynyt yrittäjäperheeseen, jossa luonnollisesti työasioista puhuttiin kotonakin. Nyt kahden pojan isänä Aalto yrittää itse pitää työn ja kodin erossa toisistaan. Helppoa se ei aina ole, sillä Kirsi-vaimo työskentelee myös samassa yrityksessä, vastuualueenaan sisustus.

– Ja sen huomaa! Kotona tapetoidaan varmaan kaksi tai kolme kertaa vuodessa, Aalto nauraa ja vakavoituu sitten.

– Suurin haaste on jättää työasiat työpaikalle. Kauppias kun on aina töissä. Pitkät päivät ja stressi koettelevat toisinaan myös perheyhteisöä, Aalto kertoo.

Aallon 8- ja 4-vuotiaat pojat haaveilevat jo nyt rautakauppiaan urasta.

– Mielelläänhän sitä näkisi neljännenkin polven rautakaupassa, mutta kyllä nuo lapset saavat itse päättää, kun asiasta tulee ajankohtaista.

Ketju takaa laadun, kauppias antaa ilmeen

Aallon K-rauta on osa Keskon rautakauppojen ketjua. Suuren ketjun osana toimimisessa on puolensa.

– Suomi on pitkä maa ja asiat ovat hieman eri lailla eri puolilla. Kun etelässä on kevät ja markkinoille työnnetään kevään tuotteita, ollaan pohjoisessa yhä luminietosten keskellä täydessä talvessa. Onneksi ketju on kuitenkin sopivan joustava. Huonona puolena on se, että helposti pienemmät yritykset kärsivät, esimerkiksi mainonnan tasapäistämisessä.

Aalto kuitenkin näkee enemmän positiivisia puolia ketjun osana toimimisessa.

– Ketju tarjoaa konseptin, brändin ja hyvät ostoedut. Kauppias hoitaa käytännön ja sovittaa kaupan paikalliseen markkinatilanteeseen. Kauppias luo fiiliksen henkilökuntansa kautta ja tekee liikkeestä omansa näköisen.

”Tyytyväinen asiakas on paras palkinto”

Yrittäjän työpäivät kuluvat pitkälti paperitöiden parissa yrityksen asioita hoitaessa. Aalto kuitenkin yrittää olla joka päivä myös myymälän puolella.

– On tärkeää, että myös kauppias itse näkyy asiakkaille. Suurimmat kiksit kauppias saa tyytyväisestä asiakkaasta. Tämän fiiliksen tartuttaminen henkilökuntaan on tärkeätä, Aalto summaa.