Kaupan liitto on sitoutunut kaikessa toiminnassaan hyvän edunvalvontatavan periaatteisiin. Olemme mukana Euroopan unionin edunvalvojien rekisterissä, jonka tarkoituksena on lisätä edunvalvonnan läpinäkyvyyttä EU:ssa. Noudatamme kotimaan edunvalvonnassa samoja periaatteita.
EU:n avoimuusrekisterillä halutaan vastata muun muassa seuraaviin peruskysymyksiin: ketkä harjoittavat edunvalvontaa, mitä etuja valvotaan ja miten paljon varoja edunvalvontaan käytetään. Rekisteriä ylläpitävät yhteistyössä Euroopan parlamentti ja Euroopan komissio.
Hyvä edunvalvontatapa sisältää avoimuusrekisteriin rekisteröityviä koskevat säännöt sekä toimintaperiaatteet, joita edunvalvojien on noudatettava suhteissaan unionin toimielimiin.
Lisätietoa EU:n avoimuusrekisteristä: EU:n avoimuusrekisteri
Lisätietoa EU:n avoimuusrekisterin hyvän edunvalvontatavan periaatteista täältä.
Lisää avoimuutta myös kansalliseen lobbaukseen
Kaupan liitto kannattaa avoimuuden lisäämistä niin ikään suomalaisessa vaikuttamisessa. Liitto on kannattanut avoimuusrekisterin perustamista ja osallistunut aktiivisesti sitä koskevaan valmistelutyöhön.
Myös Suomessa on tärkeää saada entistä paremmin näkyviin, ketkä edunvalvontaa harjoittavat, mitä etuja valvotaan ja miten paljon varoja edunvalvontaan käytetään. Kaupan liitto esimerkiksi julkaisee tuloslaskelmansa sekä taseensa ja haastaa muitakin edunvalvontaorganisaatioita tekemään samoin.
Tulos ja tase
Kaupan liiton tuloslaskelma ja tase 2022
Kaupan liiton tuloslaskelma ja tase 2021
Kaupan liiton tuloslaskelma ja tase 2020
Kaupan liiton tuloslaskelma ja tase 2019
Kaupan liiton tuloslaskelma ja tase 2018
Kaupan liiton tuloslaskelma ja tase 2017
Kaupan liiton tuloslaskelma ja tase 2016
Vaalirahoitus
Kaupan liitto tukee yhdessä muiden elinkeinoelämän liittojen kanssa Pro Markkinatalous ry:n kautta puolueita, puolueyhdistyksiä ja ehdokkaita ensi kevään 2023 eduskuntavaaleissa. Tämän lisäksi Kaupan liitto tukee yksittäisiä eduskuntavaaliehdokkaita osallistumalla vaaliseminaareihin.
2022
Ehdokas | Aika | Paikka | Tilaisuus | Rahallinen panostus € |
Adlercreutz, Anders | 7.12.2022 | Helsinki | Kasvu ja kilpailukyky – mitkä ovat Suomen haasteet? | 740 |
Diarra, Fatim | 22.11.2022 | Helsinki | Politiikka, yhteiskunta ja business – puhummeko samaa kieltä vai toistemme päälle? | 850 |
Fjäder, Sture | 1.12.2022 | Helsinki | Kestävä eläkejärjestelmä 2030- ja 2040-luvulla | 500 |
Grahn-Laasonen, Sanni | 5.10.2022 | Helsinki | Aamiaisseminaari: Huomisen Suomi | 890 |
Harjanne, Atte | 12.12.2022 | Helsinki | Säilyttää vai uudistaa? – Miksi TKI-panostukset ovat Suomen tulevaisuudelle tärkeitä? | 725 |
Hyrkkö, Saara | 12.12.2022 | Helsinki | Säilyttää vai uudistaa? – Miksi TKI-panostukset ovat Suomen tulevaisuudelle tärkeitä? | 725 |
Häkkänen, Antti | 14.12.2022 | Helsinki | Talousseminaari Huomisen Suomi | 890 |
Kaikkonen, Antti | 9.12.2022 | Helsinki | Talous, yrittäjyys, turvallisuus – Aamiaisseminaari kestävän ja vakaan yhteiskunnan rakennusaineista | 745 |
Kauma, Pia | 2.12.2022 | Helsinki | TALOUS 2022 -seminaari | 930 |
Lohi, Markus | 14.12.2022 | Helsinki | Talousseminaari Huomisen Suomi | 890 |
Marttinen, Matias | 2.12.2022 | Helsinki | Satakunta ja Varsinais-Suomi kasvuneliön kulmina | 750 |
Muranen, Lauri | 2.12.2022 | Helsinki | Ratkaisut Energiakriisiin | 695 |
Mykkänen, Kai | 9.12.2022 | Helsinki | Talous, yrittäjyys, turvallisuus – Aamiaisseminaari kestävän ja vakaan yhteiskunnan rakennusaineista | 745 |
Nurminen, Ilmari | 1.11.2022 | Helsinki | Suomen haasteet ekonomistien silmin | 850 |
Näkkäläjärvi, Mikkel | 22.11.2022 | Helsinki | Kestävän kasvun ja yhteistyön Suomi | 695 |
Ohisalo, Maria | 1.12.2022 | Helsinki | Vihreä siirtymä ja hyvinvointivaltion tulevaisuus | 980 |
Pirkkalainen, Riikka | 30.11.2022 | Helsinki | Demokratian ja politiikan tulevaisuuss Suomessa | 900 |
Saarikko, Annika | 5.10.2022 | Helsinki | Aamiaisseminaari: Huomisen Suomi | 890 |
Sandroos, Aleksi | 30.11.2022 | Helsinki | Turvallisuus, talous ja tulevaisuus -seminaari | 599 |
Sarkomaa, Sari | 2.12.2022 | Helsinki | TALOUS 2022 -seminaari | 930 |
Savolainen, Mikko | 14.12.2022 | Helsinki | Turvallisuus ja huoltovarmuus Suomessa 2030 -asiantuntijaseminaari | 890 |
Sazonov, Daniel | 9.12.2022 | Helsinki | Eteenpäin, Suomi! | 850 |
Schulze Steinen, Petra | 1.12.2022 | Helsinki | Suomen talouden tila ja tulevaisuus | 750 |
Vuornos, Henrik | 14.12.2022 | Helsinki | Vaaliseminaari | 800 |
2023
Ehdokas | Aika | Paikka | Tilaisuus | Rahallinen panostus € |
Fjäder, Sture | 19.1.2023 | Helsinki | | 500 |
Gebhard, Elisa | 31.1.2023 | Helsinki | Kuinka osaajapula ratkaistaan? | 900 |
Katainen, Mervi | 25.1.2023 | Helsinki | Suomen tulevaisuuden haasteet ja ratkaisut | 900 |
Kemppi, Hilkka | 1.2.2023 | Lahti/Hybridi | Tulevaisuuden suunta | 731,6 |
Kokoomus | 25.1.2023 | Helsinki | Kokoomuksen illallinen | 1499 + alv |
Kousa, Tuuli | 25.1.2023 | Helsinki | Kestävää kasvua | 850 |
Könttä, Joonas | 9.1.2023 | Jyväskylä/Hybridi | Tulevaisuuden kasvu | 749 |
Kristillisdemokraatit | 27.1.2023 | Helsinki | Suomeen Suunnan muutos | 900 |
Liikanen, Veli | 25.1.2023 | Helsinki | Talous ja työ kestävässä yhteiskunnassa | 950 |
Mononen-Mikkilä, Päivä | 2.2.2023 | Helsinki | Vaalirahoitusseminaari | 1300 |
Tuppurainen, Tytti | 3.2.2023 | Helsinki | Suomen ja Euroopan talouden tulevaisuus | 750 |
Vihreiden vaaliseminaari | 6.2.2023 | Helsinki | Elämää suojeleva Suomi: vaalikauden 2023-2027 haasteet | 950 |
Mika Lintilä | 8.2.2023 | Helsinki | Onko maallamme malttia vaurastua? | 800 |
Eeva Kalli | 8.2.2023 | Helsinki | Suomi kasvuun! | 750 |
Timo Harakka | 9.2.2023 | Helsinki | Innovaatiopolitiikkaa ja vihreää siirtymää | 800 |
Sanna Kuronen | 9.2.2023 | Helsinki | Vaaliseminaari | 745 |
Kristiina Ruuskanen | 9.2.2023 | Hämeenlinna | Kilpailukykyinen Suomi ja kestävä yhteiskunta | 750 |
Ville Kaunisto | 13.2.2023 | Kouvola | Vaalitilaisuus | 400 |
Sari Multala | 14.2.2023 | Vantaa | Talous ja tulevaisuus | 550 |
Riikka Pakarinen | 21.2.2023 | Espoo | Millä eväillä Suomi menestyy tulevaisuudessakin? | 1490 |
Ville Tavio | 24.2.2023 | Helsinki | Suomen talous ja tulevaisuus | 700 |
Ville Skinnari | 27.2.2023 | Helsinki | Vaalitilaisuus | 750 |
Paula Risikko | 28.2.2023 | Helsinki | Suomen uusi suunta: Talous, terveys, turvallisuus | 725 |
Sanni Grahn-Laasonen | 28.2.2023 | Helsinki | Suomen uusi suunta: Talous, terveys, turvallisuus | 600 |
Krista Kiuru | 1.3.2023 | Helsinki | SDP:n seminaari hyvinvoititaloudesta | 850 |
Aura Salla | 2.3.2023 | Helsinki | Helsingin Kansallismedian talousseminaari | 930 |
Petri Honkonen | 4.3.2023 | Karstula | Vaalitilaisuus | 750 |
Iiris Suomela | 8.3.2023 | Helsinki | Suomen suunta muuttuvassa maailmassa | 750 |
Riikka Vaaja ja Keskusta | 21.3.2023 | Helsinki | Vaalitilaisuus | 1495 |
Heikki Pursiainen | 13.3.2023 | Helsinki | Millainen Suomi? | 700 |
Vastuullista edunvalvontaa
Kaupan liitto on sitoutunut hyvän edunvalvontatavan periaatteisiin sekä avoimeen viestintään ja vastuullisuuteen kaikilla toimintamme osa-alueilla. Kaupan liitto on mm. FIBSin kestävän liiketoiminnan verkoston jäsen. FIBS pyrkii toiminnallaan lisäämään yritysten ymmärrystä kestävän ja vastuullisen liiketoiminnan mahdollisuuksista.
Lisätietoja:
- Mari Kiviniemi, toimitusjohtaja, 050 511 3189, mari.kiviniemi(at)kauppa.fi
- Ilari Kallio, johtava asiantuntija, yrityslainsäädäntö, EU-asiat, 040 139 6912, ilari.kallio(at)kauppa.fi
- Simo Hiilamo, edunvalvontajohtaja, 050 350 7564, simo.hiilamo(at)kauppa.fi
- Pia Pere-Vanhanen, viestintä- ja vastuullisuusjohtaja, 040 867 1708, pia.pere-vanhanen(at)kauppa.fi