Suomen kasvuun tarvitaan palveluita ja kotimaista kulutusta
Suomen talous on kulkenut pitkään vaatimattoman kasvun polkua. Luottamuksen heikkous näkyy arjessa, kun kulutus ei vedä riittävästi, eikä talous kiihdy kestävään kasvuun. Samalla taloutemme rakenne on muuttunut. Vientiteollisuus ei ole enää pitkään aikaan ollut yksin riittävä kasvun moottori, sillä yli puolet bruttokansantuotteestamme syntyy jo yksityisistä palveluista.
Seuraavalla vaalikaudella Suomen on siirryttävä vahvalle kasvu-uralle, jotta julkinen talous säilyy kestävänä. Panostamalla kestävään ja kansainvälisesti kilpailukykyiseen kauppaan voimme kotiuttaa kasvun Suomeen.
Esitämme vaalikaudelle 2027–2031 ratkaisuja, jotka vahvistavat ostovoimaa ja kotimaista kysyntää.
Kasvun käynnistämiseksi tarvitaan nopeasti ja laajasti vaikuttavia toimia.
Tutustu alta kaupan alan tavoitteisiin ja ratkaisuehdotuksiin tai lataa tavoiteohjelmamme.
Tarvitsemme kotimaista kysyntää, jotta voimme saattaa Suomen kestävälle kasvu-uralle
Suomella on takanaan jo lähes kaksi talouden menetettyä vuosikymmentä. Luottamuksen puute ja vaimea kulutus ovat jarruttaneet taloutta ja kasvattaneet velkariskiä.
Verotuksen tulee tehdä työnteosta ja yrittämisestä kannattavaa, vahvistaa ostovoimaa ja kotimaista kysyntää sekä turvata suomalaisten arjen ja elinkeinoelämän perusedellytykset.
Talouskasvun ja julkisen talouden vahvistaminen edellyttävät veroratkaisuja, jotka tukevat kotimaista työtä ja yritystoimintaa eivätkä ohjaa kulutusta Suomen rajojen ulkopuolelle.
Verotuksen tulee olla oikeudenmukaista, ennakoitavaa ja kasvua tukevaa: liikkumisen on oltava mahdollista eri puolilla Suomea ja energian hinnan kohtuullinen ja tasapuolinen kaikille yrityksille.
Kasvua tukeva verotus – tarvittavat toimet
- Kevennetään työn verotusta kaikissa tuloluokissa. Erityisesti keskituloisten työn verotuksen keventäminen on tehokas keino lisätä ostovoimaa ja kotimaista kysyntää.
- Työn hinta työnantajalle on Suomessa liian korkea suhteessa työntekijälle käteen jäävään korvaukseen. Eroa kasvattavat korkeat tuloverot ja kulutusverot yhdessä. Tätä eroa ei saa enää kasvattaa.
- Pidetään liikenteen verotus kertymältään korkeintaan nykytasolla (2025). Säilytetään verotuksen ympäristöohjaus ja turvataan liikenteen kohtuulliset kustannukset elinkeinoelämälle ja kuluttajille. Kohdennetaan liikenteen päästökauppatulot kokonaan tieliikenteen päästöjen vähentämiseen.
- Eriytetään palveluyritysten sähköverotus kotitalouksien sähköverosta ja alennetaan sitä asteittain pidemmällä aikavälillä kohti elinkeinoelämän yhteistä sähköveroa. Kaikkia kansainvälisessä kilpailussa olevia aloja tulee kohdella tasapuolisesti verotuksessa.
Elinkeinopolitiikan tulee olla nykyistä toimialaneutraalimpaa ja keskittyä uudistumiseen
Suomen talouskasvun ja hyvinvoinnin seuraava vaihe rakentuu uudistumiskykyisten kaupan ja palvelualojen varaan.
Tuottavuuden kasvattaminen ja viennin rakenteen monipuolistaminen ovat Suomen kohtalonkysymyksiä.
Digitaalinen kauppa avaa paikasta riippumatta globaalit vientimahdollisuudet. Kaupan ja palvelualojen kansainvälistyminen laajentaa Suomen viennin muita Pohjoismaita merkittävästi kapeampia hartioita.
Elinkeinopolitiikan tulee olla nykyistä toimialaneutraalimpaa ja keskittyä uudistumiseen. Tarvitsemme palvelualoille yhteisen kasvunäkymän, joka vahvistaa yritysten kilpailukykyä kiristyvässä kansainvälisessä kilpailussa ja kannustaa investointeihin. Kasvun perustana ovat osaajat ja korkean arvonlisän palvelut.
Tarvittavat toimet – uudistumalla tuottavuutta
- Nostetaan palvelualojen tuottavuutta ja kilpailukykyä uudistamalla T&K-toimintaa ja lisäämällä innovaatiorahoitusta. Tuodaan palvelualat vahvemmin T&K-rahoituksen piiriin. Turvataan rahoitus innovaatioiden soveltamiselle, kiertotaloudelle, konseptoinnille ja kokeiluille sekä aineettomaan arvonluontiin, kuten brändäykseen, konsepteihin, dataan ja tekoälyyn.
- Siirretään yritystukien painopiste uudistaviin tukiin pitkäjänteisesti ja ennustettavasti.
- Monipuolistetaan viennin rakennetta edistämällä kaupan alan vientiä ja etabloitumista kansainvälisille markkinoille. Varmistetaan digitaalisen kaupan ja myynnin oppimisverkostojen jatkuvuus (Digital Commerce Finland).
- Kaupan alan tarpeita vastaava koulutus edellyttää kehittämistä ja yhteistyötä kaikilla koulutusasteilla. Perusta oppimiselle ja osaamiselle luodaan peruskoulussa. Ammatillisen koulutuksen järjestäjien toiminnalliset ja taloudelliset resurssit on varmistettava. Nopeutetaan nuorten siirtymää korkeakouluihin ja edistetään opintojen aikaisia työelämäyhteyksiä.
Toimivat ja kilpailut markkinat tuovat tehokkuutta ja verotuloja sekä ennen kaikkea hyödyttävät kansalaisia
Toimivat ja tasapuoliset markkinat ovat elinvoimaisen kaupan ja palvelualojen perusta.
Kauppa on elinkeinoelämän suurin työllistäjä. Toimivat ja joustavat työmarkkinat tukevat kasvua ja työllisyyttä.
Sääntelyn tulee olla ennakoitavaa, selkeää ja yritystoimintaa tukevaa. Kansallisen lainsäädännön ei tulisi olla EU-vaatimuksia kireämpää. Ennustettava toimintaympäristö kannustaa myös investointeihin.
Markkinoiden avaaminen tuo tehokkuutta ja verotuloja sekä ennen kaikkea hyödyttää kuluttajaa, kansalaista.
Tarvittavat toimet – paremmin toimivat markkinat
- Kaikkien työelämän uudistusten on tuettava työllisyyttä.
- Varmistetaan tasapuoliset kilpailuedellytykset kansainvälisessä etäkaupassa. Kaikkia toimijoita tulisi koskea samat säännöt. Näin turvataan verotulot ja työpaikat.
- Varmistetaan sisämarkkinasääntelyn yhdenmukaisuus. Esimerkiksi kuluttajansuojaa tulee yhdenmukaistaa eurooppalaiselle tasolle.
- Kevennetään yritysten hallinnollista taakkaa aiheuttavaa sääntelyä. Luodaan Ruotsin esimerkkien mukaiset rakenteet yritysten sääntelytaakan seurannalle ja keventämiselle.
- Varmistetaan investointimarkkinan houkuttelevuus ennustettavalla toimintaympäristöllä sekä sujuvalla luvituksella ja rahoituksen saatavuudella.
- Jatketaan markkinoiden avaamista alkoholin ja lääkkeiden vähittäisjakelussa. Näin parannetaan markkinoiden toimintaa ja voidaan lisätä tuottavuutta ja verotuloja sekä edistää parempia palveluita kuluttajille kaikkialla Suomessa.
Panostukset kestävyyteen ja turvallisuuteen lisäävät arjen sujuvuutta ja resilienssiä
Kestävyys ja turvallisuus tukevat arjen sujuvuutta, ympäristön kantokykyä ja kaupan toimintaa kaikissa olosuhteissa.
Ilmastonmuutoksen hillitseminen ja luonnonvarojen resurssiviisas käyttö edellyttävät kestäviä valintoja, ja kaupan ala haluaa olla aktiivinen osa ratkaisua.
Kiertotalouden toimintamalleilla luodaan kestävää kasvua, tuotteita ja palveluita sekä uutta liiketoimintaa. Suomella on mahdollisuus nousta kiertotalouden edelläkävijäksi, jos taloudelliset kannustimet, TKI-panostukset ja järkevä sääntely tukevat yritysten kehitystyötä.
Kaupan turvallisuus ja toiminnan jatkuvuus ovat osa suomalaisten arjen turvallisuutta ja koko yhteiskunnan resilienssiä, johon tulee panostaa. Kaupan poikkeamaraportoinnin perusteella uhka-, väkivalta ja häiriötilanteiden määrä on kasvanut yli 200 % vuodesta 2020 vuoteen 2025. On korkea aika reagoida myymälävarkauksien ja häiriökäyttäytymisen kasvutrendiin puuttumalla sen juurisyihin.
Tarvittavat toimet – kestävä ja turvallinen yhteiskunta
Edistetään kiertotaloutta
- Luodaan taloudellinen kannustin korjauspalveluille, ja vauhditetaan näin kiertotaloutta ja kestävää kuluttamista.
- Poistetaan tavaralahjoitusten arvonlisävero. Tämä madaltaisi kauppojen taloudellista kynnystä lahjoittaa myymättä jääneitä tavaroita ja tukisi niiden tarkoituksenmukaista hyödyntämistä.
- Puretaan sääntelyesteitä mm. kuluttaja- ja kemikaalisääntelyssä kiertotalousmarkkinoiden tehostamiseksi.
- Pyritään saavuttamaan EU:n sitovat kierrätystavoitteet vain kustannustehokkaimpien keinojen avulla.
Parannetaan turvallisuutta
- Tuetaan syrjäytymisvaarassa olevia perheitä ja nuoria oikea-aikaisesti pitkäjänteisillä toimilla.
- Vahvistetaan kaupan henkilöstön ja asiakkaiden turvallisuutta kaupan turvallisuuden toimenpideohjelmalla.
Turvataan kaupan yritysten toiminnan jatkuvuus kriisitilanteissa
- Huolehditaan kaupan maantieteellisesti laajan ja huoltovarmuuden kannalta olennaisen myymäläverkoston ylläpidon edellytyksistä.
- Huolehditaan teollisuudelle kriittisiä tuotantopanoksia tarjoavan tukkukaupan kyvykkyyksistä.
Tulevalla vaalikaudella tarvitsemme toimia ostovoiman ja työllisyyden vahvistamiseksi
Tutustu mediatiedotteeseen 22.5.2026: Kaupan liitto: Ensi vaalikaudella tarvitsemme toimia ostovoiman ja työllisyyden vahvistamiseksi
Lataa myös Kauppa on kasvun avain -esitteemme, josta näet kaikki tavoitteemme ja ratkaisuehdotuksemme.










