Palveluksessanne

Päivien vaihtelevuus on työmarkkina-asiantuntijan työn suola

Työmarkkina-asiantuntija Daniela Isoketo nauttii työpäiviensä vaihtelevuudesta ja jäsenyritysten auttamisesta aina työsopimuksen tekemisestä työsuhteen päättämiseen. Kouluttamisessa ja sidosryhmätyössä hän pääsee kehittämään paitsi omaa osaamistaan, myös alan käytäntöjä eteenpäin. Palveluksessanne-artikkelissa Daniela vastaa kysymyksiimme työstään Kaupan liitossa.

Veroasioiden monitoimimies tavoittelee vapaa-ajallaan arvostettua titteliä

Kun Toni Jääskeläinen vuonna 2017 aloitti Kaupan liiton veroasiantuntijana, tehtävä oli uusi ja koko veroprofiili piti rakentaa alusta. Pestiin kuului alussa lähes yksinomaan alv-kysymyksiä, sittemmin tehtävät ovat monipuolistuneet ja laajentuneet aina EU-kentille asti. Vapaa-ajallaan Toni arvostaa ja vaalii joutilaisuutta, mutta löytääkin usein itsensä miekkailemasta vuoden kovimman pelin syövereissä. Tavoitteena on tietenkin kunniakas Elden Lordin titteli.

Uusi tuttavuus Kaupan liitto on tuonut mielekkäitä työtehtäviä pöydälle

Harjoittelija Veera Mattanen sukelsi kaupan maailmaan kampaamoalalta, jossa hän ehti toimia useamman vuoden yrittäjänä. Kaupan liiton hallinto- ja tapahtumatiimiin hän päätyi tekemään loppusuoralla olevien merkonomiopintojensa harjoittelua. Veeran työt liitossa ovat monipuolisia, mutta erityisesti mieleen on jäänyt viime keväänä jäsenten kanssa Ukrainaan suunnattu tarvikeapukeräys, jota hän sai hoitaa. Vaikka ensimmäiset kuukaudet täysin uudella alalla toivatkin mukanaan paljon haasteita, Veera kokee omaksuneensa paikkansa hyvin Kaupan liiton arjessa.

Yritysten neuvonta haastaa sopivasti työmarkkinajuristia

Kaupan liiton tuore kasvo Essi Mettälä nauttii työstään työmarkkina-asiantuntijana, sillä päivät ovat täynnä mitä monipuolisimpia tehtäviä jäsenneuvonnasta erilaiseen lainvalmistelutyöhön. Kaupan liitto tuntuu omalta, sillä opiskeluaikana Essi hankki tienestejä kaupan kassalla. Jos vapaa-ajalla elämästä puuttuu jännitystä, Essi suuntaa kaveriporukalla room escape -pelien pariin ja tavoittelee tietenkin nopeinta mahdollista aikaa. Koronapandemian jälkeen ulkomaanmatkat siintävät jo Essin haaveissa.

Kemikaalipolitiikan konkari nauttii kontakteista yritysten kanssa

Terhi Kuljukka-Rabbin matka Kaupan liiton johtavaksi asiantuntijaksi on ollut pitkä ja välillä mutkainenkin. Kuitenkin kaikki kirjavat kokemukset ovat kasvattaneet hänen osaamistaan monipuolisesti. Terhin rooli työssä on poikkeuksellinen: hän toimii paitsi Kaupan liitossa, myös sen kolmen jäsenliiton kemikaaliasiantuntijana. Tämän lisäksi hän tuntee kaupan alan turvallisuuskysymykset. Terhi rentoutuu parhaiten kesäpaikassaan Hollolassa, jonne hän monesti matkaa nahkahousuissaan moottoripyörän takapenkillä.

Kaikkialle työssään taipuva ekonomisti nauttii vapaa-ajallaan jalkapallosta

”Tarinani on tilastomatka. Olen aina ollut kiinnostunut matematiikasta, sanonut sen olevan ainoa vahvuuteni ja rakentanut opiskelu- ja työurani sen ympärille”, kertoo kaupan liiton ekonomisti Bate Ismail. Työuran varrelle on kuitenkin mahtunut paljon muutakin kuin tilastoja ja matematiikkaa. Työ Kaupan liiton ekonomistina  on osoittautunut Batelle kaikkein monipuolisimmaksi ja rakkaimmaksi alaksi.

Työmarkkina-asiantuntijalla on monta rautaa tulessa – myös vapaalla

Pia Seppäselle luonteenomaista on, kun yksi projekti on lopuillaan, toinen jo alkaa. Seppänen on kulkenut urallaan monipuolisia polkuja kaupan alan työtehtävistä aina Kaupan liiton työmarkkina-asiantuntijaksi asti. Hän on vuosien varrella hankkinut erilaista koulutusta, mikä on antanut paitsi tärkeää osaamista myös uutta intoa työelämään. Vapaa-ajallakin tapahtuu: parhaillaan Seppänen remontoi lapsuuden kotiaan Tuusulassa. Myös mökkeily, luonnossa liikkuminen, raitis ilma ja kauniit maisemat inspiroivat.

Vaikuttamistyön yleismies purjehtii kaupan alan elinkeinopolitiikan aalloissa

Yhteiskunnalliset asiat ovat nuoresta pitäen kiinnostaneet Kaupan liiton edunvalvontajohtajana työskentelevää Simo Hiilamoa. Uransa ajan politiikkaa kulissien takana seurannut vaikuttamistyön moniottelija koordinoi Kaupan liiton elinkeinopoliittista edunvalvontaa ja elinkeinopolitiikan tiimin työtä. Vapaa-ajallaan Simo saa työasiat unohduksiin kokkaillessa, purjehduskilpailuissa tai pyörälenkillä.

Hyvän mielen asiakaspalvelija ja toimiston tukipilari

Kaupan liiton hallintotiimissä koordinaattorina työskentelevä Miia Antikainen on todellinen toimiston monitoiminainen ja yhteishengen luoja sekä kollegojen että jäsenten kesken. Lenkkeilyä, joogaa ja akustisia klubikeikkoja rakastava Miia kokee onnistuvansa työssään, kun jäsen pääsee hänen avullaan asiassaan eteenpäin tai kurjasti alkanut tilanne saadaan jutustelulla ja oikeilla toimilla taas käännettyä iloksi.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi