Kauppa on kasvun avain -kiertue Turussa: kasvua rakennetaan ennustettavuudella, osaamisella ja arjen toimivilla palveluilla
Kaupan alan liittojen yhteinen Kauppa on kasvun avain -keskustelutilaisuuksien sarja jatkui Turussa 21. syyskuuta. Varsinais-Suomen tilaisuudessa alueen kaupan toimijat ja kansanedustajat keskustelivat siitä, miten kauppa luo kasvua, työtä ja elinvoimaa, ja millaisia päätöksiä yritykset tarvitsevat voidakseen investoida, uudistua ja palvella asiakkaita myös tulevaisuudessa.

Kaupan liiton toimitusjohtaja Kari Luoto ja Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Tuula Loikkanen avasivat tilaisuuden muistuttamalla kaupan merkityksestä koko Suomen kasvulle. Kauppa on elinkeinoelämän suurin työllistäjä, merkittävä verotulojen lähde ja arjen palveluiden mahdollistaja.
Tilaisuuden pääviesti kiteytyi neljään kasvun edellytykseen: kotimaista kysyntää tukevaan verotukseen, uudistumista vauhdittavaan elinkeinopolitiikkaan, toimiviin ja kilpailluihin markkinoihin sekä kestävään ja turvalliseen yhteiskuntaan.
Yrityspuheenvuoroissa korostuivat arjen kasvun esteet ja mahdollisuudet
Paikalliset yrityspuhujat kuvasivat konkreettisesti, millaisista edellytyksistä kaupan kasvu Varsinais-Suomessa syntyy. Keskusautohalli Oy:n toimitusjohtaja Petri Arvo nosti esiin autoalan työllistävän vaikutuksen, maltillisen verotuksen ja osaavan työvoiman saatavuuden. K-Citymarket Turku Länsikeskuksen kauppias Juha Jylli puolestaan kuvasi päivittäistavarakaupan kasvua, verkkokaupan vahvistumista sekä sääntelyn ja turvallisuushaasteiden vaikutusta kaupan arkeen.
Alumeco Finland Oy:n ja Metalcenter Group Oy:n toimitusjohtaja Juha-Pekka Laivo painotti ennustettavan toimintaympäristön, sujuvien lupaprosessien, logistiikan ja energian merkitystä investoinneille. Turun Kansallisen Kirjakaupan yrittäjä Paula Palmroth toi keskusteluun lukutaidon, kirja-alan sekä kaupunkikeskustojen saavutettavuuden ja elinvoiman. Yrityspuheenvuoroissa painottuivat kasvun edellytykset: kauppa voi luoda kasvua, jos päätöksenteko tukee investointeja, osaamista, turvallisuutta ja palveluiden saavutettavuutta.

Päättäjäpaneelissa puhuttiin ostovoimasta, velkajarrusta ja kaupunkikeskustan elinvoimasta
Paneelikeskustelussa keskustelun painopiste siirtyi siihen, millaisia päätöksiä kaupan kasvu ja alueellinen elinvoima edellyttävät. Keskustelemassa olivat kansanedustajat Pauli Aalto-Setälä (kok.), Eeva-Johanna Eloranta (sd.), Timo Furuholm (vas.) ja Vilhelm Junnila (ps.). Keskustelun moderoi Turun Sanomien ja Salon Seudun Sanomien päätoimittaja Rami Nieminen.
Turun keskustan saavutettavuus ja elinvoima nousivat nopeasti keskustelun ytimeen. Panelistit pohtivat, miten keskusta pidetään elävänä asiointi-, työpaikka- ja palveluympäristönä myös suurten infrahankkeiden ja muuttuvien liikkumistottumusten keskellä. Keskustelussa nousi esiin lyhytaikaisen maksuttoman pysäköinnin mahdollisuus helpottaa asiointia rakennustöiden aikana, mutta samalla muistutettiin, että keskustan vetovoima syntyy useiden tekijöiden yhdistelmästä: toimivasta joukkoliikenteestä, kävelyn ja pyöräilyn edellytyksistä, viihtyisyydestä ja palveluiden monipuolisuudesta.
Velkajarrusta ja julkisen talouden sopeuttamisesta keskusteltaessa panelistit tarkastelivat kasvun ja talouden tasapainon välistä suhdetta. Puheenvuoroissa painottuivat eri tavoin menojen hallinta, investointien edellytykset ja tarve vahvistaa työllisyyttä. Keskustelun yhteinen nimittäjä oli kuitenkin ennustettavuus. Yritykset tarvitsevat näkymää tulevaan, jotta ne uskaltavat investoida, palkata ja uudistaa toimintaansa.
Paneelissa nousi esiin myös kuluttajien luottamuksen merkitys. Kaupan kasvu ei synny pelkästään yritysten investoinneista, vaan myös siitä, että kotitalouksilla on uskallusta ja mahdollisuuksia kuluttaa. Ostovoiman vahvistuminen näkyy nopeasti kaupan myynnissä, palveluiden käytössä ja sitä kautta myös työllisyydessä.
Nuorten työllistyminen ja osaaminen muodostivat keskustelussa oman kasvunäkökulmansa. Kauppa tarjoaa monelle nuorelle ensimmäisen työpaikan ja väylän työelämään, mutta samalla ala tarvitsee osaajia myös tulevaisuudessa. Oppisopimukset, työelämäyhteydet ja koulutuksen työelämälähtöisyys nähtiin keinoina vahvistaa sekä nuorten mahdollisuuksia että yritysten osaajapohjaa.
Paneelin lopuksi puhujat tiivistivät omat voimaviestinsä yleisölle. Junnila korosti kuluttajien luottamuksen palauttamista, Eloranta nuorten työllistymistä ja oppisopimuksia, Aalto-Setälä kaupan merkitystä Suomen suurena työllistäjänä ja Furuholm osaamiseen, koulutukseen sekä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiopanostuksiin satsaamista.

Vierailu Prisma Wiklundissa havainnollisti kaupan arjen toimintoja
Tilaisuuden päätteeksi osallistujat tutustuivat Turun keskustassa sijaitsevaan Prisma Wiklundiin. Turun Osuuskauppa on yksi alueen suurista yksityisistä työllistäjistä: se työllistää yli 2 500 henkilöä, palvelee noin sadassa toimipaikassa.
Prisma Wiklundin myymäläkierroksella yritysturvallisuuspäällikkö Elias Ukkonen ja Prisma-johtaja Tanja Korhonen esittelivät kaupan arkea lastauslaiturilta verkkokaupan noutopisteelle ja pullohuoneeseen. Kierros konkretisoi, miten monesta toiminnosta moderni päivittäistavarakauppa koostuu.

Kaupan alan liittojen yhteiset keskustelutilaisuudet jatkuvat syksyllä ja talvella Lempäälässä, Kuopiossa ja Oulussa.
Tutustu täällä Kaupan alan tavoitteisiin ensi vaalikaudelle: Kauppa on kasvun avain – kaupan alan tavoitteet vaalikaudelle 2027-2031 >
Lue myös Kaupan liiton ja PTY:n yhteinen mediatiedote kaupan yritysturvallisuudesta ja huoltovarmuudesta:
Kaupan liitto ja PTY: Turvallisuus- ja varautumistyöhön on panostettava ensi vaalikaudella >