Pääministeri Petteri Orpon hallitus julkaisi kehysriiheen sisältyvät sopeutustoimet huhtikuun puolivälissä. Toimet sisälsivät leikkauksia, mutta hallitus päätti korottaa myös veroja erityisen kovakätisesti − ja painotti arvonlisäveroa ja muita välillisiä veroja. Tässä uutisessa käydään läpi veronkorotusten sisältöä ja niiden aikatauluja. Ne koskettavat myös kauppaa.
Keväällä 2023 Huiskula sai ensimmäisenä puutarhakaupan toimijana Science Based Targets (SBTi) -aloitteen hyväksynnän ilmastotavoitteilleen. Merkittävä ilmastoon vaikuttava uudistus tehtiin joulukuussa, kun yritys siirtyi käyttämään uusiutuvaa biopolttoainetta lämmöntuotannossaan. Tänä vuonna 90-vuotisjuhlavuottaan viettävä Huiskula Oy harjoittaa kukkien tuotantoa, tukkukauppaa ja maahantuontia. Lisäksi se myy taimia ammattiviljelijöille.
Kuluttajien näkemykset sekä omasta että Suomen taloudesta heikkenivät huhtikuussa maaliskuuhun ja myös vuodentakaiseen verrattuna, kertoo Tilastokeskus. Odotus yleisestä työttömyyskehityksestä oli ankea, ja työttömyyden uhka koettiin yhä omalla kohdalla melko suureksi.
Kaupan liitto kannattaa esteettömyys- ja saavutettavuusvaatimusten valvontatehtävien keskittämistä Liikenne- ja viestintävirastolle esitysluonnoksen mukaisesti. Todennäköisesti ratkaisu helpottaa yritysten asiointia viranomaisen kanssa ja vähentää riskiä sille, että yritykset saavat ristiriitaista tai päällekkäistä … Lue lisää
Kauppa työllistää joka kesä kymmeniätuhansia kesätyöntekijöitä. Kaupan yritykset mahdollistavat nuorelle usein ensimmäisen kokemuksen työelämästä, ja moni onkin päätynyt alalle juuri kesätöiden kautta. Kaupan ala on elinkeinoelämän suurin työllistäjä ja myös nuorten suurin työnantaja.
Eurooppalainen kaupan yhteen kokoava järjestö EuroCommerce on julkistanut vaalimanifestinsa kesäkuun europarlamenttivaaleihin. EuroCommerce on listannut tavoitteitaan menestyvälle Euroopan unionille parlamentin seuraavaksi viisivuotiskaudeksi.
Euroopan ja Suomen kosmetiikkamarkkinoiden ennustetaan kasvavan lähivuosina selvästi muuta maailmaa hitaammin. Luksuskosmetiikassa Suomen markkinat kuitenkin kasvavat nopeammin kuin maailmalla keskimäärin, käy ilmi Kaupan liiton tuoreesta kosmetiikan kuluttajamarkkinoihin pureutuvasta selvityksestä. Vahvimmin suomalaisten kosmetiikkaostoksia ohjaavat halpa hinta ja sopivuus ihotyypille. Viime vuosina puhtaustuotteiden käyttö on vähentynyt varsinkin alle 30-vuotiailla.
Kun Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan yli kaksi vuotta sitten alkoi, moni jäsenyrityksemme riensi auttamaan ja tukemaan Ukrainaa ja ukrainalaisia. Sota jatkuu edelleen ja avun tarve Ukrainassa on suuri. Monet kaupan yritykset auttavat sekä Suomessa olevia ukrainalaisia että Ukrainassa olevia, joko suoraan tai erilaisten avustusjärjestöjen kautta.
Reilu vuosi sitten tehty Prisma.fi-verkkokaupan uudistus antoi sysäyksen myös saavutettavuuden kehittämiseen. Verkkokaupan Product Lead Kaisa Lepistö kertoo, että saavutettavuus on jo nyt tuonut sivuille selkeyttä, joka hyödyttää kaikkia verkkokaupan kävijöitä. Saavutettavuusvaatimukset tulevat voimaan verkkokaupoissa 28.6.2025.
Kehysriihen tavoite velkaantumisen taittamisesta on ymmärrettävä, mutta hallituksen päätös nostaa yleistä arvonlisäverokantaa puolellatoista prosenttiyksiköllä on kova isku erityisesti Suomessa toimivalle erikois- ja käyttötavarakaupalle. Myös tarpeelliset rakenteelliset uudistukset jäivät kehysriihessä vähäisiksi.
Kaupan liitto korostaa, että kaupan ala on elinkeinoelämän suurin työnantaja. Toimiala työllistää lähes 300 000 työntekijää. Toimiala on merkittävä nuorten ja maahanmuuttajien työllistäjä. Kaupan alan kannalta on tärkeää, että peruspankkipalvelut eivät … Lue lisää
Evästeet auttavat meitä kehittämään verkkopalveluamme ja parantamaan sen sisältöjä ja saavutettavuutta. Osa evästeistä on välttämättömiä, jotta sivut toimivat oikein. Voit palata asetuksiin myöhemmin Tietosuoja ja käyttöehdot -sivulla. Hallinnoi evästeasetuksiasi.
Evästeet auttavat meitä kehittämään verkkopalveluamme ja parantamaan sen sisältöjä ja saavutettavuutta. Osa evästeistä on välttämättömiä, jotta sivut toimivat oikein. Voit hyväksyä kaikki evästeet tai vain välttämättömät.
Necessary cookies are absolutely essential for the website to function properly. These cookies ensure basic functionalities and security features of the website, anonymously.
Cookie
Duration
Description
cookielawinfo-checkbox-analytics
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Analytics".
cookielawinfo-checkbox-functional
11 months
The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category "Functional".
cookielawinfo-checkbox-necessary
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary".
cookielawinfo-checkbox-others
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Other.
cookielawinfo-checkbox-performance
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Performance".
viewed_cookie_policy
11 months
The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data.
Analytical cookies are used to understand how visitors interact with the website. These cookies help provide information on metrics the number of visitors, bounce rate, traffic source, etc.
Cookie
Duration
Description
_ga
2 years
The _ga cookie, installed by Google Analytics, calculates visitor, session and campaign data and also keeps track of site usage for the site's analytics report. The cookie stores information anonymously and assigns a randomly generated number to recognize unique visitors.
_gat_UA-7567086-1
1 minute
A variation of the _gat cookie set by Google Analytics and Google Tag Manager to allow website owners to track visitor behaviour and measure site performance. The pattern element in the name contains the unique identity number of the account or website it relates to.
_gid
1 day
Installed by Google Analytics, _gid cookie stores information on how visitors use a website, while also creating an analytics report of the website's performance. Some of the data that are collected include the number of visitors, their source, and the pages they visit anonymously.
vuid
2 years
Vimeo installs this cookie to collect tracking information by setting a unique ID to embed videos to the website.