kosmetiikka

Kosmetiikkamarkkinat kasvavat kaikkialla – Suomessa luksustuotteisiin satsataan yhä enemmän

Euroopan ja Suomen kosmetiikkamarkkinoiden ennustetaan kasvavan lähivuosina selvästi muuta maailmaa hitaammin. Luksuskosmetiikassa Suomen markkinat kuitenkin kasvavat nopeammin kuin maailmalla keskimäärin, käy ilmi Kaupan liiton tuoreesta kosmetiikan kuluttajamarkkinoihin pureutuvasta selvityksestä. Vahvimmin suomalaisten kosmetiikkaostoksia ohjaavat halpa hinta ja sopivuus ihotyypille. Viime vuosina puhtaustuotteiden käyttö on vähentynyt varsinkin alle 30-vuotiailla.

Kosmetiikkamarkkinat vauhdittuvat ensi vuonna – jo joulupaketteihin kauneustuotteita kääritään viime vuotta enemmän

Kosmetiikkatuotteiden kysyntä on tänä vuonna kasvanut vuoteen 2020 verrattuna, mutta varsinaista kysynnän kasvua odotetaan ensi vuodelle. Eniten pandemia-aika on Suomessa rokottanut meikkien ja hajusteiden ostamista, vähiten henkilökohtaiseen puhtauteen liittyviä tuotteita. Kosmetiikan digiostosten ennakoidaan kasvavan tulevaisuudessa vauhdilla.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi