sosiaalinen vastuullisuus

Nuorten usko tulevaisuuteen rakentuu läheisistä ihmisistä ja yhteisöistä – Kaupan liitto mukana Kuka suhun uskoo -kampanjassa

HelsinkiMission tuore kyselyselvitys* osoittaa, että nuorten tulevaisuususkoa vahvistavat ennen kaikkea läheiset ihmiset ja yhteisöt. Kaikilla nuorilla tätä tukiverkkoa ei kuitenkaan ole. HelsinkiMissio ja Kaupan liitto käynnistävät Kuka suhun uskoo? -kampanjan, joka vahvistaa tulevaisuususkoa ja vähentää yksinäisyyttä. Suomen yrityssektorin suurinta nuoria työllistävää alaa, kauppaa, edustava Kaupan liitto kannustaa alan yrityksiä mukaan jakamaan tärkeää yhteiskunnallista viestiä ja vahvistamaan uskoa nuorten potentiaaliin.

HelsinkiMissio ja Kaupan liitto aloittavat yhteistyön – jotta jokainen nuori kokee kuuluvansa joukkoon

Kaupan liitto ja HelsinkiMissio aloittavat yhteistyön, jonka tavoitteena on vahvistaa nuorten sosiaalista hyvinvointia, työssä jaksamista ja kiinnittymistä työelämään. Ilmarisen Nuorten työkyky -tutkimuksen (2025) mukaan nuorten tukeminen on erityisen tärkeää siirryttäessä opinnoista työelämään, jotta nuoret jaksavat, sitoutuvat ja kokevat kuuluvansa työyhteisöön.

JYSK tarjoaa nuorille monipuolisia mahdollisuuksia – monen työura alkaa harjoittelusta

JYSKillä on pitkä kokemus nuorten harjoittelijoiden perehdyttämisestä ja tukemisesta. Yritys näkee harjoittelun tärkeänä osana vastuullista työnantajuutta, ja monelle nuorelle JYSK onkin ensimmäinen askel työelämään. Yksi heistä on 19‑vuotias Leevi Nikumatti, joka aloitti harjoittelijana ja eteni oppisopimuksen kautta nopeasti esihenkilörooleihin.

Puutteet osaamisessa jarruttavat palvelualojen yritysten kasvua

Palvelualojen henkilöstömäärän kasvu on taittunut. Kaupan liiton, Palvelualojen työantajat Paltan ja Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRan yhteisen Palvelualojen osaajabarometrin mukaan rekrytointivaikeudet ovat hetkeksi hellittäneet, mutta pienenevät työikäisten ikäluokat luovat haastetta myös palvelualoilla. Yleisin haaste rekrytoinnissa on osaamisen vastaamattomuus yrityksen tarpeisiin.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi