The Finnish Commerce Federation and the Service Union United PAM continued the collective agreement negotiations for retail supervisors on Tuesday,21 January 2025, in Eteläranta. The negotiations will resume next Tuesday,…
Kaupan liiton verkkokauppatutkimuksen mukaan suomalaiset ostivat viime vuonna verkkokaupasta tuotteita yhteensä lähes 5,4 miljardilla eurolla. Kahden vuoden luisun jälkeen verkko-ostaminen kääntyi neljän prosentin kasvuun. Kotimainen verkkokauppa kasvoi kuitenkin vain kaksi…
Ikea Suomi palkkaa reilut 200 uutta työntekijää kesäksi. Määrä on suunnilleen sama kuin aiempina vuosina. Kesätöiden hakeminen Ikeassa sulkeutuu 12. helmikuuta. ”Odotamme meille saapuvan useita tuhansia hakemuksia kuten aiempinakin vuosina….
Euroopan komissio julkaisi 28.7. alustavat johtopäätöksensä kiinalaisesta markkinapaikasta Temusta. Komission mukaan Temu on rikkonut digitaalipalvelusäädöstä (DSA), koska se ei ole arvioinut riittävällä tavalla alustallaan esiintyviin laittomiin tuotteisiin liittyviä riskejä. Osana…
Vaatteiden ja jalkineiden verkko-ostaminen on Suomessa hyvin hajautunutta. Muodin verkkokauppasivujen käyntimääristä noin 13–15 prosenttia ohjautuu Zalandon sivuille, ja loput hajoavat satoihin eri puolilla maailmaa toimiviin kauppoihin. Kaupan liiton pääekonomistin, Jaana…
Kilpailun järjesti OP kumppaneinaan Kaupan liitto, Verkkoteollisuus, Business Finlandin eCom Growth -ohjelma, Feedbackly, Digia, Matkahuolto, Vilkas ja Woolman. Kilpailu oli avoin kaikille suomalaisille verkkokaupoille. Voittoon ylsivät parasta asiakaspalautetta saaneet verkkokaupat….
Kuluttajan on aiemmin ollut helpompi huomata nettikauppahuijaus esimerkiksi huonoista nettisivuista tai puutteellisista tiedoista tuotteissa. Huijausten parantuessa ja netinkäyttämisen siirtyessä entistä enemmän mobiiliin tulee vastaan uudenlaisia ongelmia. Mobiilissa nettisivu on usein…
Voit ladata Euroopan verkkokaupparaportin tiivistetyn version täältä: European E-commerce Light Version Report 2024 Koko laaja raportti on Kaupan liiton jäsenten luettavissa jäsensivuillamme. Tänä vuonna uutena mukaan otettu Moldova laajentaa analyysiä…
Digitaalista ostamista koronan aiheuttaman poikkeustilan vuoksi on Postin teettämän tuoreen kyselyn mukaan lisännyt lähes viidennes suomalaisista. Erityisesti 18-34-vuotiaat ostavat yhä enemmän verkosta, mutta sama kehitys näkyy kaikissa ikäryhmissä. Postin aikaisempien…
The Finnish Commerce Federation and PAM continued negotiations on Monday. Major issues are still on the table, but progress was made. Negotiations will continue on Wednesday 26 February 2025….