Vuosi: 2025

Kaupan heikko kasvu ei riitä kääntämään työllisyyttä nousuun – palvelujen verokiilaa tulisi vihdoin kaventaa

Vähittäiskaupan myynnin määrän lasku jatkui viime vuonna jo kolmatta vuotta peräkkäin ja jatkuu edelleen alkuvuonna. Kaupan liitto ennustaa myynnin määrän kuitenkin kasvavan tänä vuonna vuositasolla noin puoli prosenttia ja kasvun nopeutuvan ensi vuonna noin 1–1,5 prosenttiin. Palvelujen leveä verokiila kurittaa varsinkin erikoiskaupan kansainvälistä kilpailukykyä syömällä ostovoimaa ja nostamalla kustannuksia. Hallituksen puoliväliriihessä pitäisi keskittyä aidosti kasvua luovaan ja yritysten toimintaedellytyksiä tukevaan veropolitiikkaan.

Mahdollisuuksien kauppa -kampanja tarjoaa aitoja tarinoita kaupan alalta nuorilta nuorille

Kaupan liitto ja jäsenliitot käynnistävät tänään maanantaina 10.2.2025 uudistetun Mahdollisuuksien kauppa -kampanjan, joka jatkaa vuonna 2022 alkanutta liittojen yhteistä kaupan alan vetovoimatyötä. Nuorten äänellä viestivä uudistunut kampanja järjestetään toisen asteen yhteishaun aikaan ja sen tavoitteena on lisätä tietoisuutta kaupan alan monipuolisista uramahdollisuuksista.

PAM julisti ylityökiellon kaupan alalle

PAM julisti jo aikaisemmin ilmoitettujen vuoronvaihto- ja siirtokieltojen lisäksi ylityökiellon kaupan alalle. Ylityökielto alkaa maanantaina 10.2.2025. Ylityökielto on voimassa toistaiseksi. Ylitöistä täytyy joka tapauksessa aina sopia erikseen työntekijöiden kanssa, joten … Lue lisää

Komission esittämät toimet verkkokauppaan riittämättömiä – pakettivyöry ei tule niillä laantumaan

Komissio julkaisi tänään pitkän odotuksen jälkeen verkkokauppaa koskevan tiedonannon, jossa se esittelee toimia turvallisen ja kestävän EU:n ulkopuolisen verkkokaupan varmistamiseksi. Komission toimet ovat kaupalle pettymys, ja pohjoismaiset kaupan alan järjestöt ovat yhdessä ottaneet kantaa tehokkaampien toimien puolesta.

Kaupan sovittelu jatkui tiistaina 4.2.2025

Kaupan liitto ja PAM tapasivat Bulevardilla tiistaina 4.2.2025 valtakunnansovittelija toimistolla. Sovittelua jatketaan torstaina 6.2.2025 sekä maanantaina 10.2.2025. Osapuolet jatkavat asioiden käsittelyä myös keskenään sovitteluiden välissä.

Temun tuotteista paljastui taas myrkyllisiä aineita – Kaupan liitto vaatii EU-tason ratkaisuja ja nopeita kansallisia toimia

Kiinalaisten markkinapaikkojen pakettimäärät Euroopassa ovat kasvaneet räjähdysmäisesti. Alkuviikosta Norjassa tehdyissä Temun tuotteiden testeissä paljastui kriittisiä määriä haitallisia aineita. Eri puolilla Eurooppaa käydään vilkasta keskustelua epäreilujen kilpailuetujen kitkemisestä. Kaupan liitto painottaa, että ongelmaan tarvitaan ensisijaisesti EU-tason ratkaisu, mutta myös nopeita kansallisia toimia.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi