Kuukausi: marraskuu 2021

Lausunto eKuitin sääntökirjasta

Ekuittien sääntökirja edustaa rakenteellisessa muodossa olevien sähköisten ekuittien teknisiä ratkaisuja kuvaten mm. kuittien siirtelyyn tarvittavaa infraa. Teknisten yksityiskohtien lisäksi sääntökirja toimii tai ainakin sen tulisi toimia laajemmin ekuittien ja niiden toimintaperiaatteiden kuvaajana. Tämän johdosta Kaupan liitto pitää tärkeänä, että sääntökirjaan sisällytetään osio, jossa selkeästi kuvataan ekuittien tarkoitus ja tavoite: mitä ongelmaa kuiteilla ollaan ratkaisemassa. Osiossa … Lue lisää

Maailman suurin etäTET tutustutti tuhansia nuoria kaupan alaan – mahdollisesti uudelleen ensi vuonna!

Maailman suurin etäTET kokosi viikon ajan yli 3000 nuorta eri puolilta Suomea tutustumaan eri ammattialoihin. EtäTET-viikko huipentui kaupan alan päivään perjantaina 26.11, jolloin HOK Elanto, Suomalainen Kirjakauppa, Onninen ja Varusteleka kertoivat kaupan alan työtehtävistä ja uramahdollisuuksista. Myös Mercuria-ammattioppilaitoksen nuoret esittelivät opintopolkujaan.

Ollaan ihmisiksi -kampanja käynnistyy – yhteisvoimin epäasiallista käytöstä vastaan

Kaupan liiton ja Palvelualojen ammattiliitto PAMin Ollaan ihmisiksi -kampanja herättelee kuluttajia miettimään omaa rooliaan myyjien ja muiden asiakaspalvelutyötä tekevien työhyvinvoinnin edistämisessä. Tänään käynnistyvä viestintäponnistus ajoittuu jälleen kiireiseen joulusesonkiin. Jo perinteikkään kampanjan viesti ei ole vanhentunut – päinvastoin.   

Kaupan liitto ja Suomen Yrittäjät: Kaupunkikeskustojen elinvoimatyö kaupunginvaltuustojen prioriteetiksi

Kaupunkikeskustojen elinvoimaan on tarpeen panostaa ympäri maata ja keskustojen elinvoimaisuuden edistämisen tulee olla uusien kaupunginvaltuustojen työn prioriteetti, Kaupan liitto ja Suomen Yrittäjät edellyttävät. Koronapandemia on hiljentänyt kaupunkien keskustat ja vienyt erikoiskaupoilta elintärkeät asiakasvirrat. Taustalla on myös pidempiaikainen trendi, jota verkkokaupan kasvu ja yleistyvä etätyöskentely vauhdittavat.

Ammatilliset oppilaitokset, ammattikorkeakoulut ja yliopistot kehittävät opintojaan vastaamaan kaupan alan murrokseen   

Digitalisaation myötä kaupan ala elää historiallista murrosta. Muutos edellyttää täysin uudenlaista osaamista kaupan alan työntekijöiltä. Tähän haasteeseen ovat vastanneet ammatilliset oppilaitokset, ammattikorkeakoulut ja yliopistot uudistamalla opintotarjontaansa tai aloittamalla kokonaan uusia koulutuksia.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi