Kuukausi: kesäkuu 2023

EuroCommercen 30-vuotisjuhlanäyttelyssä mielenkiintoisia innovaatioita – Kaupan liitto esitteli Digitaalinen kauppa -opintokokonaisuuden

Kaupan liitto esitteli Digitaalinen kauppa -opintokokonaisuuden EuroCommercen 30-vuotisjuhlaillallisen yhteydessä pidetyssä näyttelyssä Brysselissä 20. kesäkuuta. Näyttelyssä oli mukana kaikkiaan 14 näytteilleasettajaa Euroopan maista. Tarkoituksena oli tuoda esiin kaupan toimialan hyviä käytänteitä, innovaatioita sekä kunnianhimoisia sitoumuksia.

Tehokas kauppa on Suomen kilpailuetu

Lasse Mitronen, Arto Lindblom, Matti Kautto
Ruokakaupan alan kilpailusta ja kaupan roolista Suomessa on kirjoitettu viime aikoina runsaasti. Esillä on ollut näkemyksiä, että kaupan alan väitetyt kilpailuongelmat johtuisivat siitä, että yhteistoiminta kaupan arvoketjussa olisi organisoitu väärin tai se olisi liian tiivistä. Erityisesti kaupan alan vertikaalinen ketjuyhteistyö saa osakseen voimakastakin kritiikkiä. Jotkut asiantuntijat ovat jopa esittäneet, että kaupan arvoketjussa tulisi kilpailun lisäämiseksi löysätä ketjuyhteistyötä ja palauttaa takaisin vanhan ajan tukkupohjainen toimintamalli.

Pohjoismaisia kaupan edustajia koolla Helsingissä – ”Yhteistyö helppokäyttöisten ja yhteentoimivien maksuratkaisujen edistämiseksi tervetullutta”

Pohjoismaiset kaupan alan edunvalvontajärjestöt ja yritykset kokoontuivat Nordic Initiative -järjestön organisoimaan ja Kaupan liiton isännöimään tilaisuuteen keskustelemaan vähittäismaksamisen kehityksestä. Mukana oli myös Pohjoismaiden keskuspankkien edustajia, mikä teki tapaamisesta merkittävän.

Monitieteinen BIODIFUL-hanke hyvässä vauhdissa – Kaupan liitto toiminut välittäjänä tutkijoiden ja kaupan välillä

Monitieteinen luonnon monimuotoisuutta elvyttävä BIODIFUL-hanke on ollut käynnissä 1,5 vuoden ajan. Hankkeen tavoitteena on uudistaa ja muokata liiketoiminta-ajattelua ja kuluttajakäyttäytymistä kohti luonnon monimuotoisuutta huomioivaa johtajuutta. Kaupan liitto on toiminut siltana tutkijoiden ja kaupan toimijoiden välillä. Missä hankkeessa mennään nyt?

Hallitusohjelman päälinjaukset vahvistavat talouskasvua ja työllisyyttä – monopolien purkamiseen tarvitaan lisää kunnianhimoa 

Kaupan liitto pitää hallitusohjelman päälinjauksia onnistuneina erityisesti talouskasvua ja työllisyyttä vahvistavien päätösten osalta. Monopolien purkamista koskevissa rakenteellisissa uudistuksissa hallitusohjelman linjaukset jäävät kuitenkin puolitiehen. Kauppa toivoo hallituksen jatkavan määrätietoisesti tiellä kohti eurooppalaisempaa toimintaympäristöä. 

Inflaation myllertäessä muutama kauppa nousee ylitse muiden

Inflaation kurittaessa kuluttajat ovat keskittäneet ostoksiaan ruokakauppaan. Kansainvälisesti saksalaiset halpakaupat Lidl ja Aldi ovat viime kuukausien suuria menestyjiä, mutta myös lemmikkieläinkauppa ja kosmetiikka näyttävät kestävän kustannuspaineessa. Mitkä kaupat Suomessa pärjäävät?

Marimekko DEI-työstään: Haluamme rohkaista ihmisiä olemaan omia itsejään

DEI-teemojen esillä pitäminen koetaan Marimekossa tärkeänä. Marimekko kouluttaa johtoaan ja koko henkilöstöään huomioimaan työyhteisössä monimuotoisuutta, oikeudenmukaisuutta ja mukaan ottamista, sillä ne tukevat esimerkiksi työhyvinvointia sekä ovat osa Marimekon yrityskulttuurin ja arvojen mukaista toimintaa. Marimekolla on myös näitä teemoja koskeva globaali toimintasuunnitelma.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi