Kuukausi: elokuu 2019

Kaupan liitto: Kuluttajaviranomaisten toimivaltuuksiin ei tarvita kansallista kuorrutusta

Oikeusministeriön mietinnössä esitetään uuden lain säätämistä, jolla lisättäisiin kuluttajansuojaviranomaisten toimivaltuuksia. Hallituksen esitys laista ollaan antamassa jo kuluvana syksynä, ja sen on tarkoitus tulla voimaan tammikuussa 2020. Kaupan liiton johtava asiantuntija Janne Koivisto ei näe tarvetta lisäsääntelylle, josta aiheutuisi kaupalle merkittävä lisäkustannusten riski.

Uusia yrityksiä tarvitaan myös kaupan alalle

Mari Kiviniemi
Kaupan liitto julkaisi suhdanne-ennusteensa reilu viikko sitten ja sen viesti oli vähintäänkin kohtuullinen. Kasvu on tänä vuonna kahden prosentin luokkaa ja toki tämä näkyy myös useiden yritysten julkistamissa osavuosikatsauksissa. Kasvun myös ennakoidaan jatkuvan samalla tasolla koko loppuvuoden. Ensi vuodelle ei ole luvassa samanlaista kehitystä, mutta toki prosentin verran kasvua. Kasvuluvut saivat tällä kertaa vähemmän otsikoita … Lue lisää

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi