sääntely

Elinkeinoelämä vetoaa laajalla rintamalla markkinapaikkojen sääntelyyn Euroopassa

Jopa kolmekymmentä eurooppalaista elinkeinoelämän organisaatiota ja kansalaisjärjestöä ovat laatineet vetoomuskirjeen EU:n päätöksentekijöille verkon markkinapaikkojen sääntelystä. Vetoomuksen allekirjoittaneet tahot edustavat teollisuutta, kaupan alaa, ympäristötoimijoita  ja kuluttajia. Kaupan alan kannalta on tärkeää, että markkinapaikat tunnistavat niitä käyttävät kauppiaat ja puuttuvat tehokkaasti vaarallisten tai muutoin laittomien tavaroiden ja palveluiden myyntiin.

Analyysi: Kohti kestävää kulutusta eurooppalaisella sääntelyllä?

Kuluttajat kertovat kaipaavansa enemmän tietoa tavaroiden kestävyydestä ja korjattavuudesta. Lainsäätäjät haluavat vastata toiveeseen säätämällä uusista tiedonantovelvoitteista ja ympäristöväitteiden perustelemisesta. Tieto voi lisätä tuskaa, mutta ei yksistään riitä. Kestävän kulutuksen edistämiseksi on ensiarvoisen tärkeätä, että yritykset kotimaassa, sisämarkkinoilla ja kolmansissa maissa toimivat samoilla säännöillä.

Analyysi: Euroopan komissiolta madonluvut digitaalisille alustoille, joista on tullut ”liian isoja välittämään”

Tuoreet esitykset digitaalisia palveluita (DSA) ja digitaalisia markkinoita (DMA) koskevista asetuksista tähtäävät verkkoliiketoiminnan avoimuuden ja tasapuolisten kilpailuedellytysten lisäämiseen. Komissio haluaa edellyttää alustoilta muun muassa bisnesasiakkaiden tunnistamista sekä puuttua aiempaa kovemmalla kädellä laittomien sisältöjen leviämiseen. Suurten portinvartija-alustojen menettelytavoille ollaan asettamassa tiukempia reunaehtoja, minkä lisäksi pyrkimyksenä on rajoittaa ennakoivasti digitaalisten markkinoiden keskittymistä.

Nykyinen apteekkijärjestelmä vaatii kokonaisuudistuksen – työhön ryhdyttävä pikaisesti

Kaupan liitto on tyytyväinen Kilpailu- ja kuluttajavirasto KKV:n tuoreen apteekkimarkkinaselvityksen linjauksiin. Suomalainen, tiukasti säännelty apteekkijärjestelmä on jo pitkään vaatinut kokonaisuudistusta, ja nyt esitetyt toimenpide-ehdotukset parantaisivat toteutuessaan muun muassa lääkkeiden saatavuutta sekä vähentäisivät kuluttajien ja yhteiskunnan lääkekustannuksia. Vallitseva koronatilanne lisää tarvetta nopeille uudistuksille.

Apteekkimarkkinoille tarvitaan kilpailua

Lyydia Ylönen
Suomalaiset maksavat lääkkeistään muita pohjoismaalaisia enemmän. Tämän ovat viimeisimpänä THL, Kela ja Fimea yhteistyössä selvittäneet. Säästövaraa löytyisi niin kuluttajaa kuin valtiontalouttakin palvellen. Ikääntyvällä Suomella ei pitäisi olla varaa ylläpitää pohjoismaiden kalleinta apteekkitaloutta, jossa yhteiskunnan lääkekorvausmenot jatkavat kasvuaan ja lääkkeiden omavastuut ovat korkeat. Apteekkiuudistuksella voitaisiin saada jopa satojen miljoonien eurojen säästöjä.

Lausunto hallituksen esityksestä laiksi kuluttajansuojaviranomaisten eräistä toimivaltuuksista sekä laeiksi Kilpailu- ja kuluttajavirastosta annetun lain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki kuluttajansuojaviranomaisten eräistä toimivaltuuksista. Tavoitteena on toimeenpanna EU:n yhteistyöasetus, jossa säädetään kansallisten kuluttajaviranomaisten yhteistyöstä. Lisäksi esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uutta, puhtaasti kansallista lainsäädäntöä, joka koskee kuluttajaviranomaisten toimivaltuuksia. … Lue lisää

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi