Kuukausi: maaliskuu 2022

Lausunto hallituksen esityksestä laeiksi arvonlisäverolain ja valmisteverotuslain 18§:n muuttamisesta

Lausunnolla oleva hallituksen esitys koskee unionin puitteissa toteutettavaa puolustustoimintaa käsittelevän direktiivin toimeenpanoa kansalliseen lainsäädäntöön. Esityksen mukaan tavaroiden ja palvelujen myynti muiden jäsenvaltioiden puolustusvoimille vapautettaisiin arvonlisäverosta, kun kyse on yhteiseen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan kuuluvien EU toimien toteuttamisesta oman jäsenvaltion ulkopuolella. Vastaavasti valmisteveron alaiset tuotteet vapautettaisiin valmisteverosta, kun ne luovutetaan edellä mainituille toimijoille edellä mainittuun tarkoitukseen. Kaupan … Lue lisää

Kaupan viestit kehysriiheen: Ostovoima ja rakenneuudistukset huomioitava

Pitkään jatkuneella koronapandemialla ja Venäjän aloittamilla sotatoimilla on huomattavia negatiivisia talousvaikutuksia, jotka tuntuvat kansalaisten jokapäiväisessä arjessa. Kauppa odottaa hallituksen kehysriihestä ostovoimaa tukevia ratkaisuja, kasvua edistävää sääntelyn uudistamista sekä kaikkien potentiaalisten ja kustannustehokkaiden energiantuotantokeinojen huomioimista vastauksena vallitseviin energiaturvallisuus- ja ilmastohaasteisiin.

Lausunto sähköautojen latausverkoston kansallista kehittämistä koskevasta arviomuistiosta

Kaupan toimiala on ollut, ja haluaa olla, kärkijoukoissa ilmastonmuutoksen vastaisessa työssä. Ilmastonmuutoksen vastainen työ (mm. Fit for 55-paketti) tulee edellyttämään yrityksiltä massiivisia investointeja, joten sijoitettava raha tulee käyttää ilmastonäkökulmasta tehokkaimmalla ja järkevimmällä mahdollisella tavalla. Liikenteen saralla sähköautojen julkisen latausinfran rakentaminen etenee Suomessa hyvin markkinaehtoisesti henkilöliikenteen osalta. Liikenne on sähköistynyt nopeammin kuin aikaisemmin ennustettiin. Sähköautojen latausverkoston … Lue lisää

Ruohonjuuri valjasti uuden kauppansa ydinkeskustassa elämyksille ja palveluille

Ruohonjuuri avaa maaliskuussa uuden lippulaivamyymälän Helsingin ydinkeskustaan. Myymälälle on remontoitu hienot puitteet hulppeaan arvorakennukseen Mannerheimintielle, jossa aiemmin piti majaansa Nordean pankkikonttori. Ruohonjuuri sanoo toimivansa Helsingin keskustan vireyden puolesta tarjoamalla kaupassaan ostosmahdollisuuden lisäksi elämyksiä ja palveluita.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi