sosiaalinen vastuu

HelsinkiMissio: Nuoret kokevat työelämässä yksinäisyyttä muita enemmän – 28 prosenttia kertoo kokevansa yksinäisyyttä työyhteisössään

HelsinkiMission tuoreen Työelämän yksinäisyysbarometrin mukaan 28 prosenttia 18–29-vuotiaista kokee yksinäisyyttä työyhteisössään. Kaikista vastaajista työyksinäisyyttä kokee 17 prosenttia. Erityisen huolestuttava tilanne on nuorilla miehillä, joista jopa 37 prosenttia kertoo kokevansa työyksinäisyyttä. Kaupan liitto tekee HelsinkiMission kanssa yhteistyötä nuorten osallisuuden ja hyvinvoinnin vahvistamiseksi työelämässä.

Lausunto hallituksen esityksestä laiksi pakkotyöllä valmistettujen tuotteiden kiellon valvonnasta ja seuraamuksista

Kaupan liitto ry ja Päivittäistavarakauppa ry kiittävät mahdollisuudesta lausua otsikossa mainitusta hallituksen esityksestä. Pidämme pakkotyön torjumista ja ihmisoikeuksien kunnioittamisen vahvistamista globaalissa taloudessa erittäin tärkeänä tavoitteena ja EU-tasoinen sääntely on oikea … Lue lisää

40 % Suomessa asuvista on todistanut asiakkaiden häiriköintiä – Ollaan ihmisiksi -kampanja muistuttaa hyvästä käytöksestä joulukaupassa

Kaupan liiton ja Palvelualojen ammattiliitto PAMin Ollaan ihmisiksi -kampanja käynnistyy jälleen joulukaupan siivittämänä 1.12.2025. Kampanjalla halutaan herätellä asiakkaita miettimään omaa käytöstään asiakaspalvelutyötä tekevien työhyvinvoinnin edistämiseksi. Erityistä huolta liitot kantavat nuorten työntekijöiden kohtaamasta häirinnästä. Jokainen kaupassa kävijä voi vaikuttaa hyvään kohtaamiseen.

Kaupan vastuullisuuskyselyssä näkyi kasvanut regulaatiopaine – yritykset kokivat sen tärkeimmäksi vastuullisuuden ajuriksi ja haasteeksi

Kaupan liitossa toisen kerran toteutetussa vastuullisuuskyselyssä kartoitettiin jäsenyritysten vastuullisuustyön nykytilaa sekä erityisesti sosiaalisen vastuun teemoja. Edellinen kysely toteutettiin keväällä 2023. Viimeisen kahden vuoden aikana on tapahtunut paljon yritysvastuuta ajatellen, erityisesti vastuullisuuden ympärillä käytävä keskustelu ja regulaatiokehitys niin kansallisesti kuin kansainvälisesti on kuumentunut. 

Esihenkilöiden työhyvinvointihanke: Vastuullinen kauppa huolehtii myös esihenkilöistään -julkaisu valmistui

Kaupan liitto, Kaupanalan esimiesliitto KEY ja Palvelualojen ammattiliitto PAM ovat vuosia tehneet yhteistyötä vähittäiskaupan esihenkilöiden työhyvinvointihankkeessa. Viimeisin hankekausi tuli päätökseensä seminaarissa 10.10.2024, ja siellä esiteltiin julkaisu, joka laadittiin osana hanketta.

Monen kauppiaan mielestä yrityslähestymiskielto nostaisi rimaa varkauksille ja uhkatilanteille kaupoissa

Kauppiaat kokevat näpistysten, varkauksien ja ryöstöjen lisääntyneen kaupoissa selvästi jo pidemmän aikaa. Kysyimme kahdelta kauppiaalta Harri Nykoppilta ja Mikko Huhtaselta asiakkaiden häiriökäyttäytymisestä sekä hankalien tilanteiden selvittämisestä kaupoissa. Mitä mieltä kauppiaat ovat nykyiseen hallitusohjelmaankin kirjatusta yrityslähestymiskiellosta?

Venäjän hyökkäyssota jatkuu: Monet kaupan yritykset tukevat ukrainalaisia Suomessa ja Ukrainassa

Kun Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan yli kaksi vuotta sitten alkoi, moni jäsenyrityksemme riensi auttamaan ja tukemaan Ukrainaa ja ukrainalaisia. Sota jatkuu edelleen ja avun tarve Ukrainassa on suuri. Monet kaupan yritykset auttavat sekä Suomessa olevia ukrainalaisia että Ukrainassa olevia, joko suoraan tai erilaisten avustusjärjestöjen kautta.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi