Päivä: 1.9.2021

”Itsensä kehittäminen on todella palkitsevaa!”

Jenna Kokljuschkin toimii Tokmannilla asiakaspalveluassistenttina. Kokljuschkinin työtehtävissä tarvitaan monenlaisia taitoja, joita hänelle on tarttunut mukaan niin myymälän puolelta kuin liiketoiminnan tutkintoon tähtäävien opiskelujenkin kautta. Kokljuschkinin mukaan itsensä kehittäminen ja haastaminen sekä uuden oppiminen voivat myös avata uusia ovia urapolulla.

Turvallinen lähiympäristö tehdään yhteistyöllä

Terhi Kuljukka-Rabb, Petri Käyhkö
Jokaisella tulisi olla oikeus rauhalliseen ja turvalliseen kaupassa käyntiin. Kaupan liiton tietojen mukaan häiriökäyttäytyminen kuitenkin lisääntyi viime vuonna paikoin jopa 50 prosenttia, varkaudet puolestaan toimipaikasta riippuen 10‒20 prosenttia. Ilmiö ei rajoitu pelkästään suuriin kaupunkeihin vaan se on tuttu pienemmilläkin paikkakunnilla. Kaupalle kyse on vahvasti myös työturvallisuudesta ja työhyvinvoinnista.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi