Päivä: 20.3.2024

Pienet osaamiskokonaisuudet tukena osaamisen päivittämisessä

Moona Naakka
Ammatillinen koulutus ja ammattiosaajat ovat tärkeitä kaupan alalle. Kaupan alan työt ja tehtävien vaatimat osaamistarpeet kuitenkin muuttuvat, mikä lisää jatkuvan oppimisen merkitystä. Ammatillinen koulutus tarjoaa tutkintojen lisäksi pienempiä osaamisen kehittämisen mahdollisuuksia.  

Verkko-ostaminen kotimaasta väheni ja kasvoi Kiinasta – pärjätäkseen kilpailussa kotimainen erikoiskauppa tarvitsee tukea

Suomalaisten verkko-ostaminen koti- ja ulkomailta kutistui runsaat kolme prosenttia viime vuonna. Digiostaminen kotimaasta pieneni enemmän kuin ulkomailta, mihin vaikutti myös kiinalaisten digikaupan jättien, Temun ja Sheinin, nousu. Helmikuussa 2024 Temu on noussut vierailumäärillään jo suomalaisten eniten käyttämäksi ulkomaiseksi markkinapaikaksi. Jotta kotimainen erikoiskauppa pärjäisi kansainvälisessä kilpailussa, sen olisi saatava tukea digitalisaatioon ja esimerkiksi tekoälypohjaisten ratkaisujen käyttöönottoon ja soveltamiseen.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi