Itsehoitolääkeuudistuksella aitoa lisäarvoa kuluttajille
Kaupan liitto tavoittelee asiakkaita aidosti hyödyttävää itsehoitolääkeuudistusta, jolla luodaan paremmat edellytykset myös edullisemmille hinnoille. Kuluttajien itsehoitolääketarpeisiin vastaavan valikoiman tuominen kaupan yritysten maantieteellisesti kattavan verkon ja laajojen aukioloaikojen piiriin parantaisi lääkkeiden saavutettavuutta. Kaupoissa sijaitsevista lääkekaapeista on jo pitkään myyty laajaa itsehoitolääkkeiden valikoimaa. Uudistuksessa tulisi hyödyntää lääkekaappien valikoimia ja niistä saatuja kokemuksia.
Hallitusohjelman mukainen itsehoitolääkkeiden myynnin vapauttamisen valmistelu etenee. Sosiaali- ja terveysministeriö on julkaissut itsehoitolääkkeiden myynnin vapauttamista käsittelevän työryhmän raportin. Kaupan liitto on tyytyväinen saatuaan kutsun työryhmään, mutta katsoo, ettei loppuraportissa oteta riittävästi huomioon uudistuksen hyötyjä kuluttajille, ja on sen vuoksi jättänyt täydentävän lausuman, jossa esitetään selkeitä, kuluttajille lisäarvoa tuovia parannuksia.
”Kaupan liitto pitää ensiarvoisen tärkeänä, että nyt tekeillä oleva itsehoitolääkeuudistus tuo aidosti asiakkaille lisäarvoa. Uudistus parantaisi itsehoitolääkkeiden saavutettavuutta, kun niitä olisi saatavilla merkittävästi useammasta myyntipaikasta”, kiteyttää Kaupan liiton toimitusjohtaja Kari Luoto kaupan alan tavoitteet.
Itsehoitolääkkeiden myynnin vapauttaminen kaupan yritysten maantieteellisesti kattavan verkon ja laajojen aukioloaikojen piiriin laajentaisi ja parantaisi lääkkeiden saavutettavuutta sekä sujuvoittaisi asiointia niin kaupungeissa kuin haja-asutusalueillakin. Uudistuksen myötä itsehoitolääkkeitä olisi saatavilla muun muassa ruokakaupoista, kyläkaupoista, kioskeista ja optikkoliikkeistä sekä aiempaa kattavammin verkkokaupoista.
”Apteekkien rinnalla päivittäistavarakauppojen kattavat myymäläverkostot ja laajat aukioloajat mahdollistavat nopean avun myös iltaisin, viikonloppuisin ja juhlapyhinä sekä esimerkiksi mökkipaikkakunnilla”, Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Tuula Loikkanen muistuttaa.
Itsehoitolääkkeitä on myyty kaupoissa jo pitkään
Kaupan jakelukanavan kautta on jo vuosikymmenien ajan myyty laajaa itsehoitolääkevalmisteiden valikoimaa mukaan lukien yleisesti käytetyt särkylääkkeet, kuten parasetamoli- ja ibuprofeeni -valmisteet. Tällä hetkellä Suomessa toimii 118 lääkekaappia (apteekkien palvelupistettä), joista valtaosa sijaitsee kaupan myymälöissä esimerkiksi haja-asutusalueilla. Lääkeneuvontaa näissä pisteissä antavat ainoastaan proviisorit ja farmaseutit, jotka ovat tarvittaessa tavoitettavissa puhelimitse.
”Lääkekaappimalli on jo useamman vuosikymmenen ajan palvellut asiakkaita ja tarjonnut kaupan yrityksille hyvää kokemusta vastuullisesta itsehoitolääkkeiden myynnistä. Nyt oppeja voidaan hyödyntää laajentamalla toimintaa”, Loikkanen kertoo.
Moni kuluttaja kokee lääkkeet liian kalliiksi
Itsehoitolääkkeiden hintakilpailu ja itsehoitolääkkeistä asiakkaille annettavat alennukset ovat olleet mahdollisia 1.4.2022 lähtien. Fimean mukaan lähes kolme neljäsosaa sen selvitykseen vastanneista apteekkareista ilmoitti, ettei ollut toistaiseksi antanut itsehoitolääkkeistä alennuksia kyseisen vuoden aikana voimaan tulleen asetusmuutoksen jälkeen.
Useat selvitykset ovat osoittaneet kuluttajien kokevan lääkkeiden hinnat liian kalliiksi. Fimean lääkebarometrin (2021) vastaajista 26 % koki, että lääkkeet maksavat liikaa maksukykyynsä nähden.* Kuluttajaliiton tekemän kuluttajakyselyn vastaajista 76 % oli täysin tai jokseenkin samaa mieltä, että lääkkeet ovat kalliita Suomessa. 32 % vastaajista oli viimeisen kolmen vuoden aikana lykännyt tarvitsemiensa lääkkeiden ostamista tai jättänyt niitä kokonaan ostamatta lääkkeiden hinnan takia. **
Taloustieteen soveltamiseen erikoistunut konsulttitoimisto Copenhagen Economics toteutti syksyllä 2023 Kaupan liiton toimeksiannosta lääkkeiden hintavertailun Suomen ja Ruotsin välillä. Selvityksen tulosten mukaan itsehoitolääkkeet ovat Ruotsissa keskimäärin 37 prosenttia halvempia kuin Suomessa. ***
”Myös Kilpailu- ja kuluttajavirasto on useassa selvityksessään**** todennut, että apteekkien omistajilleen tuottamat voitot on toistuvasti havaittu verrattain korkeiksi, mikä heijastuu kuluttajien ja yhteiskunnan lääkekustannuksiin. On myös tärkeää, että uudistuksessa luodaan paremmat edellytykset lääkkeiden hintakilpailulle”, muistuttaa Luoto.
Myyntikanavien laajentamisella parannetaan tasapuolisia toimintaedellytyksiä
Kaupan liitto pitää tärkeänä, että asiakkaille on tarjolla lääkeneuvontaa, kun he sitä tarvitsevat. Neuvonta tulisi järjestää etänä, vastaavasti kuin apteekkien verkkokaupoissa ja kaupoissa sijaitsevissa lääkekaapeissa.
”On tärkeää, että lääkeneuvontaa koskeva sääntely tuodaan tähän päivään, jolloin neuvontaa voisi antaa muualtakin kuin apteekin fyysistä tiloista. Uudistuksessa on mahdollista parantaa lääkeneuvonnan saatavuutta alueilla, missä nykyisin ei ole apteekkipalveluita tai niiden aukioloajat ovat rajoitetut”, Luoto huomauttaa.
Myöskään tulevat lupa- ja valvontakäytännöt eivät saa estää kilpailua tai rajoittaa pienempien yritysten osallistumista itsehoitolääkemyyntiin. Erityisesti kyläkauppojen ja muiden haja-asutusalueilla sijaitsevien kaupan myyntipisteiden merkitys itsehoitolääkkeiden myynnissä ja reseptilääkkeiden noutopisteinä tulisi uudistuksessa turvata, samoin esimerkiksi optisen alan mahdollisuudet palvella asiakkaitaan monipuolisesti saman katon alla.
”Itsehoitolääkeuudistuksella otetaan oikea askel kohti apteekkien ja muiden alojen tasapuolisia toimintaedellytyksiä. Silmäterveyden palveluita laajasti tarjoaviin optikkoliikkeisiin olisi tärkeää saada riittävä valikoima asiakkaita hyödyttäviä itsehoitolääkkeitä”, sanoo optista alaa edustavan Näkeminen ja silmäterveys Näe ry:n toimitusjohtaja Panu Tast.
Eri toimijoiden tasapuolinen kohtelu ja itsehoitolääkkeiden saavutettavuuden parantaminen edellyttävät myös apteekkien ulkopuolella tapahtuvan itsehoitolääkemyynnin mahdollistamista verkossa. Kaupan liitto korostaa, että Ruotsissa ja Norjassa verkkoapteekeilla on ollut tärkeä vaikutus itsehoitolääkkeiden hintatason laskuun.
Uudistus voidaan toteuttaa valtion taloudelle kustannusneutraalisti
Kaupan liitto arvioi itsehoitolääkeuudistuksen vaikutukset apteekkien kannattavuuteen maltillisiksi. Itsehoitolääkkeet muodostavat Suomessa nykyisin 14 prosenttia apteekkien liikevaihdosta. Ruotsissa, jossa vapautus tehtiin vuonna 2009, apteekeista myydään edelleen 83 prosenttia itsehoitolääkkeistä.
Kaupan liitto katsoo, että mikäli apteekkivero poistetaan myyntiin vapautetuilta itsehoitolääkkeiltä, apteekkiveron poisto koskisi myös apteekkien kautta tapahtuvaa vastaavien tuotteiden itsehoitolääkemyyntiä, ja näin ollen apteekkiveron poistolla olisi positiivinen taloudellinen vaikutus apteekeille. Valtion verotulot voidaan turvata verotuksen kokonaisuutta tarkastelemalla.
Nykyisen apteekkiverkon säilyminen voidaan turvata lääketaksan ja apteekkiveron uudistamisella paremmin syrjäseutujen apteekkeja tukevaksi tai hallitusohjelmassa mainitulla apteekkituella.
Liitteet:
Apteekkien palvelupisteet –analyysi, Day 1
Lisätiedot:
Kari Luoto, toimitusjohtaja, Kaupan liitto, p. 0400 688 708, kari.luoto@kauppa.fi
*Fimean vuoden 2022 apteekkien tilinpäätösanalyysi (N=475)
*Kuluttajaliitto, Aula Research, 9/2022
***Hintavertailun tulokset ja tutkimusmetodologia Kaupan liiton verkkosivuilla
****Apteekkimarkkinoiden kehittäminen, Kilpailu- ja kuluttajaviraston selvityksiä 5/2020 ja tiedote 4.12.2023