apteekkisääntely

Lääkkeet asiakkaille kaikkialla Suomessa

Liisa Hyssälä
Joskus on kysytty, kuka sammuttaa valot, jos kaikki loppuu? Perukassa se viimeinen on yleensä kauppa. Kauppojen logistiikka toimii koko maassa niin hyvin, että päivässä tavara kuin tavara saavuttaa määränpäänsä, oli se sitten pohjoisessa tai idässä tai muualla maassa.  Jo nyt lääkekaapit kaupoissa palvelevatkin asiakkaita harvaan asutuilla alueilla tai vaikeiden kulkuyhteyksien päässä. Miten parantaa ja vahvistaa niidenkin asiakkaiden asemaa, jotka eivät asu liikeliepeillä ja tarvitsevat lääkkeitä?

Suomi ansaitsee apteekkiuudistuksen

Pia Pohja
Hallituksen lakiesitys lääkehuollon kustannustehokkuuden parantamisesta on herättänyt vilkasta keskustelua. Eniten äänessä ovat olleet apteekkialan toimijat, jotka ovat maalailleet uhkakuvia kymmenien apteekkien lopettamisesta kannattamattomina. Kaupan suunnasta asiaa katsoen, hallituksen esityksen tavoite on hyvä ja kannatettava.  Asiakkaiden lääkemenot pienenevät ja samalla valtion lääkekorvausmenot vähenevät. Kannattamatonta yritystoimintaa ei myöskään väkisin pidä pitää pystyssä yhteiskunnan varoin.

Kaupan liitto SuomiAreenassa: Apteekkisääntelyn uudistaminen helpottaisi kuluttajien arkea

Kaupan liiton teettämän kuluttajakyselyn mukaan lähes 70 % suomalaisista kokee arjen järjestelyjen helpottuvan, jos lääkkeitä voisi hankkia kaupassa käynnin yhteydessä. Lääkemarkkinoiden uudistamisesta hyötyisi erityisesti lapsiperheet ja palkansaajat. Yli kolmasosa asiakkaista on joskus joutunut siirtämään lääkehankintojaan hinnan vuoksi.

Suomen apteekkisääntelyn tulee seurata pohjoismaista mallia

Simo Hiilamo
Eduskunta käsittelee parhaillaan lääkelain uudistusta. Hallitus esittää lakiin lähinnä pieniä muutoksia, jotka eivät valitettavasti tuo ratkaisuja nykyjärjestelmän ongelmiin. Nyt käsittelyssä olevia muutoksia on yritetty saada säädetyksi jo kolmilla valtiopäivillä. Verkkainen tahti kuvaa hyvin suomalaisen lääkeasioiden uudistustyön vauhtia.

Lääkejakelu muutoksessa

Kai Kaasalainen
Lääkejakelu puhuttaa jälleen. Aihe on ollut pinnalla aiemminkin, mutta nyt muutospaineet ovat voimakkaammat kuin konsanaan aikaisemmin. Kirittäjinä toimivat yhtäaikaisesti korona, sote-uudistuksen heijasteet, valtiontalouden tasapainohaasteet, lääkkeiden saatavuuskysymykset ja sääntelyn arviointi Euroopan tasolla.

Nykyinen apteekkijärjestelmä vaatii kokonaisuudistuksen – työhön ryhdyttävä pikaisesti

Kaupan liitto on tyytyväinen Kilpailu- ja kuluttajavirasto KKV:n tuoreen apteekkimarkkinaselvityksen linjauksiin. Suomalainen, tiukasti säännelty apteekkijärjestelmä on jo pitkään vaatinut kokonaisuudistusta, ja nyt esitetyt toimenpide-ehdotukset parantaisivat toteutuessaan muun muassa lääkkeiden saatavuutta sekä vähentäisivät kuluttajien ja yhteiskunnan lääkekustannuksia. Vallitseva koronatilanne lisää tarvetta nopeille uudistuksille.

Apteekkimarkkinoille tarvitaan kilpailua

Lyydia Ylönen
Suomalaiset maksavat lääkkeistään muita pohjoismaalaisia enemmän. Tämän ovat viimeisimpänä THL, Kela ja Fimea yhteistyössä selvittäneet. Säästövaraa löytyisi niin kuluttajaa kuin valtiontalouttakin palvellen. Ikääntyvällä Suomella ei pitäisi olla varaa ylläpitää pohjoismaiden kalleinta apteekkitaloutta, jossa yhteiskunnan lääkekorvausmenot jatkavat kasvuaan ja lääkkeiden omavastuut ovat korkeat. Apteekkiuudistuksella voitaisiin saada jopa satojen miljoonien eurojen säästöjä.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi