tullimaksu

Lausunto ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi unionin tullikoodeksin ja Euroopan Unionin tulliviranomaisen perustamisesta ja siihen liittyvistä asetus- ja direktiivimuutosehdotuksista (unionin tullireformi)

Unionin tullireformi sisältää muun muassa ehdotukset uudesta EU tulliviranomaisesta, EU tullidatakeskuksesta sekä sähköisen kaupan etämyyntiä koskevista yksinkertaistuksista. Kaupan liitto suhtautuu uudistukseen myötämielisesti ja kannattaa erityisesti vähäarvoisten tavaroiden tullittomuuden poistamista, sekä … Lue lisää

Maahantuojien raportoitava komissiolle tietyistä tavaratuonneistaan jo loppuvuoden ajalta – Tulli päivittää sivuilleen ajankohtaisimman tiedon

Hiilirajamekanismi (Carbon Border Adjustment Mechanism, CBAM) eli hiilitulli tarkoittaa käytännössä sitä, että EU:n ulkopuolella tuotetuista tuotteista maksetaan ulkorajalla tullia niiden tuotannosta syntyneiden päästöjen mukaan. Näin suojellaan EU:ssa tuotettujen, vähemmän päästöjä aiheuttavien tuotteiden kilpailukykyä EU:n sisällä. Hiilirajamekanismi on osa Euroopan vihreän kehityksen 55-valmiuspakettia, se tuo uusia velvoitteita maahantuojille. Suomen Tulli päivittää aiheesta uusinta tietoa sivuilleen.

Analyysi: Tullivapaudella tuetaan kiinalaista verkkokauppaa ja rangaistaan kotimaista

Toni Jääskeläinen
Vuoden 2021 voimaan tulleen EU-direktiivin myötä EU:n ulkopuolelta Suomeen tuoduista tilauksista on pitänyt maksaa arvonlisäveroa ensimmäisestä sentistä lähtien. Ennen direktiiviä kuluttajien oli mahdollista tilata enintään 22 euron arvoisia paketteja EU:n ulkopuolisista maista, kuten Kiinasta, verovapaasti. Kilpailun kannalta tämä oli kestämätöntä, sillä myydessään vastaavia tuotteita suomalaiset kaupat joutuivat lisäämään tuotteen hintaan 24 prosentin arvonlisäveron. Verovapaus olikin helppo nähdä tukena kiinalaisille ja muille EU:n ulkopuolisille verkkokaupoille.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi