Hallitus kaavailee laajaa makeisveroa – kaupan ala varoittaa hallinnollisesta kaaoksesta
Hallitus esittää suklaan ja makeisten ALV:n nostoa 14 prosentista 25,5 prosenttiin. Kaupan liitto varoittaa, että muutos olisi yrityksille mahdoton toteuttaa esitetyssä aikataulussa ja aiheuttaisi valtavan hallinnollisen taakan. Lisäksi nostoon liittyy EU-oikeudellisia ongelmia. Liitto vaatii hallituksen esityksen hylkäämistä.
Hallitus ajaa suklaan ja makeisten arvonlisäveron korotusta nykyisestä 14 prosentista 25,5 prosenttiin vahvistaakseen valtion budjetin tulopuolta. Veron piiriin kuuluu monia tuhansia tuotteita, mikä tekee sen käytännön toteutuksesta kaupan alan yrityksissä esitetyssä aikataulussa mahdotonta. Lisäksi ALV-korotukseen liittyy EU-oikeudellisia ongelmia.
Kaupan liitto vaatii, että hallituksen esitys hylätään ja jätetään kokonaan antamatta. Erityisen raskaaksi vero muodostuisi kaupoille, jotka myyjinä ovat vastuussa myytäviin tuotteisiin sovellettavasta oikeasta verokannasta.
”Isossa kaupan yksikössä veron piirissä on tuotteita jopa parikymmentä tuhatta, ja kauppojen olisi viime kädessä selvitettävä ja varmistettava sovellettava verokanta kaikilta näiltä tuotteilta yksitellen. Tämä olisi erittäin työlästä ja loisi valtavan byrokraattisen kaaoksen”, Kaupan liiton johtava asiantuntija Toni Jääskeläinen painottaa.
Kaupan liiton mukaan tulkinta-apua tarvitsevan yrityksen olisi pyydettävä ennakkoratkaisua aina kunkin epäselvän tuotteen osalta Verohallinnolta. Verohallinto puolestaan pyytäisi edelleen lausuntoa Tullilta.
”On selvää, että ratkaisun saaminen tulisi kestämään pitkään, sillä Verohallinto ja Tulli ruuhkautuisivat ennakkoratkaisujen tulvasta. Hallitus on kaavaillut korotuksen voimaan jo kesäkuun alussa, mikä ei riittäisi edes kaikkien jo kauppoihin hyllytettyjen tuotteiden verokannan selvittämiseen”, Jääskeläinen toteaa.
Korotus on EU-oikeuden kanssa ristiriidassa
Makeisten ja suklaan arvonlisäveron korotus ei kohtele samankaltaisia tuotteita neutraalisti, ja se saattaa siksi sisältää valtiontukea veron ulkopuolelle jääville tuotteille.
”On selvää, että yrityksille näin haitallinen veromuutos tulee hylätä kokonaan jo valmisteluvaiheessa. Jos hanketta kuitenkin jatketaan, on välttämätöntä, ettei ALV-korotusta edistetä ilman ennakkoilmoituksen tai oikeusvarmuusilmoituksen tekemistä Euroopan komissiolle”, Jääskeläinen katsoo.
Arvonlisäveron korotuksen rajauksen ongelmia kuvaa myös se, että vero koskisi esimerkiksi xylitolpurukumia, vaikka moni ei miellä sitä makeiseksi tai suklaaksi. Xylitolpurukumin suunterveydelliset hyödyt on laajasti tunnustettu, ja pitkällä aikavälillä makeisten ja suklaan veronkorotus voisi vaikuttaa kielteisesti myös hammasterveyteen.
Lisätiedot: Johtava asiantuntija Toni Jääskeläinen, toni.jaaskelainen(at)kauppa.fi, p. 050 533 0619.