Kauppa luo työtä ja verotuloja – veropolitiikka ei ole tukenut kasvua toivotusti
Kauppa on yksi Suomen talouden tukipilareista, sillä se on merkittävä työllistäjä, veronmaksaja ja kasvun rakentaja. Myös kaupan luoma arvonlisäverokertymä on lähes puolet koko Suomen arvonlisäverotuotoista. Hallituksen veropolitiikka on kuitenkin kiristänyt etenkin erikoiskaupan toimintaympäristöä ja heikentänyt sen kilpailukykyä, ilman että kiristykset näkyisivät valtion verokertymässä hallituksen toivomalla tavalla.
Kauppa työllistää Suomessa noin 280 000 ihmistä, ja jopa joka viides työssäkäyvä alle 25-vuotias nuori saa toimeentulonsa kaupan alalta. Kauppa palvelee yhteiskuntaa laajasti: se on mukana arjessa ja elinkeinoelämässä aina terveydenhuollon ja rakentamisen hankinnoista teollisuuden ja kuluttajien tarpeisiin. Näin ala tukee koko Suomen hyvinvointia.
Kaupan alv-tuotot kasvavat koko talouden kertymää hitaammin
Vuonna 2024 kaupan luoma arvonlisäverokertymä oli noin 10,5 miljardia euroa, mikä vastasi lähes puolta (49,1 %) koko Suomen arvonlisäverokertymästä. Kaupan tilittämä arvonlisäverokertymä kasvoi kuitenkin koko kertymää hitaammin: heinäkuuhun 2025 mennessä kaupan kumulatiivinen kertymä oli 3,4 % suurempi kuin vuotta aiemmin, kun koko talouden vastaava kasvu oli 5,3 %.
Syyskuussa 2025 voimaan tullut arvonlisäveron korotus sai kuluttajat varovaisemmiksi, ja erityisen rajusti se on tuntunut jo valmiiksi haastavassa tilanteessa olevassa erikoiskaupassa. Kuluvan vuoden aikana valtion talousarvioselvitysten mukaan arvonlisäverotuoton kertymän ennustetta on jouduttu laskemaan kahdesti, yhteensä 700 miljoonalla eurolla.
”Veronkiristys ei näy verokertymässä hallituksen odottamalla tavalla, koska se on omalta osaltaan heikentänyt ostovoimaa ja osittain myös ohjannut kulutusta EU:n ulkopuoliseen verkkokauppaan”, Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja selventää.
Kauppa on yksi suurimmista julkisen talouden rahoittajista
Vuonna 2024 kaupan maksama palkkaverokertymä yksityisistä aloista oli kolmanneksi suurin, 2,4 miljardia euroa.
Myös yhteisöverojen maksajana kauppa on yksi suurimmista aloista. Vuonna 2024 kauppa maksoi toimialoista kolmanneksi eniten yhteisöveroja Suomeen – yhteensä 831 miljoonaa euroa. Eniten yhteisöveroja maksoi rahoitus- ja vakuutusala.
Ensi vuoden, 2026, alussa voimaan tuleva ansiotuloverotuksen kevennys kaikille tulotasoille parantaa suomalaisten ostovoimaa ja tukee kotimaisen kaupan kasvukäännettä.
”Myös talouden yleiset suhdannenäkymät ovat maltillisesti parantuneet. Inflaatio on rauhoittunut ja korkotaso laskussa, mikä helpottaa kotitalouksien tilannetta. Kuluttajien luottamus on yhä varovaista, mutta todennäköisesti vahvistumassa, kun ostovoima vähitellen kohenee”, Kurjenoja arvioi.
Verodiat_2025Lisätiedot: Jaana Kurjenoja, pääekonomisti, p.040 820 5378, jaana.kurjenoja(at)kauppa.fi