Saako olla silpputyötä tai limuviinaa?

Silpputyö. Limuviina. Pakkoruotsi. Pakkolaki. Pakko sitä ja pakko tätä. Sanavalinnoilla säväytetään ja vangitaan huomio. Niillä vaikutetaan, ohjataan ajattelua ja tehdään politiikkaa. 

Helsingin Sanomat otsikoi 28.2. uutisen näin: Kauppojen vapaat aukiolot ovat kaataneet yrityksiä ja lisänneet silpputyötä. Kielitoimiston sanakirjan mukaan termi silpputyö viestii erittäin lyhytkestoisesta pätkätyöstä. Silpputyö. Kuulostaa pahalta ja varmasti voikin olla sitä.

Tilastokeskuksen Työvoimatutkimuksesta ei löydy silpputyötä. Jos tarkastelemme esimerkiksi osa-aikatyötä, viimeisimpien tietojen mukaan 2/3 osa-aikatyötä tekevistä tekee sitä omasta tahdostaan tai henkilökohtaisten syiden vuoksi. Tyytymättömyyttäkin toki löytyy, mutta huomionarvoista on, että osa-aikatyö on monille juuri se sopiva työmuoto. Se voi avata oven työelämään. Yksi hankkii työkokemusta opintojen ohella, toinen vaikkapa pidentää työuraansa omia voimiaan kuunnellen.

Kaupan liiton viimesyksyisen aukioloaikaselvityksen mukaan vapautuneet aukiolot näyttivät lisänneen työtunteja. Vähittäiskaupoista 46 prosenttia oli lisännyt työntekijöiden tai heidän työtuntiensa määrää nimenomaan vapautuneiden aukiolojen vuoksi. Eniten oli lisätty osa-aikaisten työtunteja. Tilastokeskuksen tiedot tältä keväältä vahvistavat sekä työtuntien että palkkasumman kasvun alalla.

Puhutaanko siis silpputyöstä tai esimerkiksi osa-aikatyöstä? Ainakin hyvä pysähtyä hetkeksi pohtimaan, millaista merkitystä sanavalinnalla rakennetaan. 

Toinen kiinnostava ja ajankohtainen esimerkki on alkoholikeskustelussa säännöllisesti esiin pullahtava limuviina. Millainen mielikuva siitä nousee? Siintääkö silmissäsi ryhmä alkoholipitoista smurffijuomaa litkiviä, kohta oksentavia alaikäisiä? Entä jos puhummekin alkoholipitoisista juomasekoituksista, vaihtuvatko näkymään eurooppalaisilla juomatavoilla varustetut tyylikkäät illanviettäjät?

Kielitoimiston sanakirjan vuoden 2017 uutuuksista löytyy emojin, höntsäilyn ja hevi-osaston rinnalla klikkausjournalismi. Siis kun otsikot laaditaan verkossa niin uteliaisuutta herättäviksi, että ne saavat lukijat klikkaamaan otsikkoa ja katsomaan juttua. Säväytetään ja vangitaan huomio. Klikkausjournalismin epäonnistuessa sisältö ei vastaakaan riittävällä tavalla luvattua ja lukija pettyy. Vaikka klikkaus sillä kertaa saatiin, lukija ei ehkä palaa takaisin. Klikkausjournalismin ainakin pahimmillaan tunnistaa, mutta haastavampaa lukijalle voi olla hahmottaa näppäriä mutta arvolatautuneita, merkitystä luovia sanavalintoja. 

Populistipoliitikot liikkuvat äärilaidalla sanavalinnoissaan ja pyrkivät luomaan uusia merkityksiä. Politico-lehti raportoi hiljattain, että presidentti Trump julisti median olevan oppositiopuolue. Selvää otsikkoainesta, mutta eipä tainnut viesti osua eikä upota. Länsimaisella medialla on tunnustettu ja arvostettu rooli niin sanottuna neljäntenä valtiomahtina. Sillä on erityinen rooli yleisen käsityksen rakentajana, mielipiteiden esiin tuojana, näkökulmien valinnassa ja asioiden suhteuttajana. Sanan käyttäjänä.  

Upeaa, että kieli elää, kehittyy jatkuvasti ja sykähdyttää. Rinnalle tarvitaan yhä vahvistuvaa medialukutaitoa. Tarvitaan vahvaa mediaa, joka on kriittinen kaikkia neljää valtiomahtia kohtaan. 

Kirjoittaja on Kaupan liiton viestintäjohtaja.