Päivä: 20.3.2020

Kaupan liitto: Hallituksen tukitoimien mittakaava on hyvä, mutta lisätoimenpiteitä tarvitaan

Hallituksen tänään julkistama tukipaketti koronavirusepidemian haittojen torjumiseksi on mittakaavaltaan hyvä. Uusia toimenpiteitä kuitenkin tarvitaan. Työlainsäädäntöä ja työttömyysturvaa koskevien muutosten kolmen kuukauden voimassaoloaika on riittämätön. Myös yrityksille suunnattujen tukien kokonaisuus vaatii täydentämistä.

Kauppa pandemian keskellä – missä nyt mennään?

Koronaviruspandemia vaikuttaa Suomessa toimiviin kaupan alan yrityksiin monin eri tavoin, ja Suomen hallitus on tehnyt tärkeitä toimenpiteitä mm. veropolitiikkaan ja yritysten rahoitukseen. TES-poikkeusmääräyksillä turvataan työpaikkoja. Logistiikka ja verkkokauppa toimivat toistaiseksi normaalisti. Olemme koostaneet elinkeinopolitiikan tilannekuvaa kauppaan vaikuttavista tekijöistä.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi