Kaupan liiton kautta näköalapaikalle vastuullisuustyöhön
Ajankohtainen tieto, kollegoiden näkemykset ja vaikuttamisen mahdollisuus – siinä syitä, miksi Stark Suomen vastuullisuusjohtaja Anne Koskinen on vahvasti mukana Kaupan liiton toiminnassa. Hän osallistuu muun muassa vastuullisuusvaliokunnan ja vastuullisuussääntelyryhmän tapaamisiin sekä seuraa tiiviisti liiton tapahtumia ja koulutuksia.
Puu- ja rakennustarvikkeita myyvän Starkin vastuullisuusjohtajana Anne Koskinen on ollut mukana vastuullisuusvaliokunnassa runsaan vuoden ajan. Kokemukset neljä kertaa vuodessa kokoontuvasta valiokunnasta ovat olleet sekä positiivisia että hyödyllisiä.
”Se on vastannut odotuksiani. On ollut arvokasta päästä kuulemaan muiden alojen kollegoiden näkemyksiä ja vaihtamaan ajatuksia ajankohtaisista asioista, toki kilpailulainsäädännön rajoissa. Keskustelut ovat olleet antoisia ja tuoneet perspektiiviä”, Koskinen sanoo.
Hän painottaa valiokunnan tarjoamaa etulyöntiasemaa uusien sääntelyjen seuraamisessa:
”Valiokunnassa kuulee nopeasti uusista vaatimuksista ja lainsäädäntöhankkeista sekä niiden etenemisestä. On ollut myös hyödyllistä kuulla, miten erilaiset sääntelyvaatimukset näyttäytyvät muiden yritysten arjessa – ja samalla päästä itse kertomaan omista näkemyksistä.”
Kokouksissa kuullaan säännöllisesti Kaupan liiton asiantuntijapuheenvuoroja, esimerkiksi jäte- ja kierrätyskysymyksistä, kemikaalipolitiikasta ja EU-lainsäädännöstä. Valiokunnassa vierailee myös liiton ulkopuolisia asiantuntijoita, joiden näkemykset tuovat monesti uusia kulmia käsiteltäviin asioihin.
”Myös se on ollut tärkeää, että olemme voineet itse toivoa, mitä aiheita valiokunnassa käsitellään”, Koskinen toteaa.
Yksi esimerkki vastuullisuusvaliokunnan konkreettisesta työstä on Kaupan liiton jäsenyritysten kanssa yhdessä laatima kaksoisolennaisuusanalyysi, joka liittyy CSRD-direktiivin raportointivaatimuksiin. Koskisen mukaan kaksoisolennaisuusanalyysi tarjosi arvokkaan mahdollisuuden peilata liiton tasolla tehtyä arviointia omaan yritykseen.
”Se herätti pohtimaan, pitäisikö joitain asioita miettiä toisesta näkökulmasta”, Koskinen sanoo.

Ajantasaista tietoa sääntelymuutoksista
Vastuullisuusvaliokunnan lisäksi Koskinen halusi mukaan tilapäisesti kokoontuvaan vastuullisuussääntelyryhmään, jotta kuulee tuoreimmat käänteet yritysten kestävyysraportointidirektiiviin liittyvästä Green Omnibus -esityksestä. Se pyrkii keventämään ja lykkäämään kestävyysraportointiin liittyviä sääntelyvaatimuksia.
”Tämä ryhmä on hyödyllinen siksi, että saan laajasta sääntelykokonaisuudesta tietoa sopivasti pala kerrallaan. Kuulemme heti uudet päätökset ja pystymme niistä ryhmässä keskustelemaan. On todella arvokasta pysyä kartalla ja sisäistää asiat vaiheittain.”
Koskinen kuuluu myös Kaupan liiton, Rakennus- ja sisustustarvikekaupan yhdistys Rasi ry:n ja Päivittäistavarakauppa PTY:n yhteiseen metsäkatoasetuksen taustaryhmään ja siellä hän kokee päässeensä vaikuttamaan suoraan käytännön tasolta viranomaisiin.
”Metsäkatoasetus sisältää kaupan alan kannalta vaativia kirjauksia. Olemme saaneet vietyä viestiä viranomaisille siitä, mitä ne tarkoittavat käytännössä. Siitä on ollut meille iso hyöty. Vastaavasti olen voinut tuoda tietoa uusista vaatimuksista meidän omaan työhömme”, Koskinen kertoo.
Koskinen on kokenut, että osallistuminen Kaupan liiton valiokuntiin ja ryhmiin on avannut myös uusia mahdollisuuksia.
”Kaupan liiton vähähiilisyystiekartan koulutustilaisuudessa esittelin case-esimerkin Starkin vastuullisuustyöstä”, hän mainitsee.
”Lisäksi olemme Starkin kollegoiden kanssa osallistuneet liiton koulutuksiin, jotka ovat olleet käytännönläheisiä ja ajankohtaisia. Aina kun uutiskirje saapuu, tsekkaan tarjonnan”, Koskinen naurahtaa.
Vastuullisuusteemat vahvasti arjessa
Tällä hetkellä Koskisen työpöydällä on useita painavia ja ajankohtaisia vastuullisuusteemoja. Koska Stark toimii puu- ja rakennustarvikekauppiaana, EU:n tuleva metsäkatoasetus koskee yritystä suoraan.
Rakentamisen alalla katseet ovat puolestaan jo ensi vuodessa, jolloin uuden rakentamislain myötä rakentajille astuu voimaan velvoite hiililaskennan raportoinnista. Se tarkoittaa, että rakennustarvikealan yritysten pitäisi pystyä tarjoamaan asiakkailleen tietoa tuotteiden hiilijalanjäljestä.
”Asiakkaiden vastuullisuuskyselyt ovat lisääntyneet merkittävästi, ja olen mukana myös asiakastapaamisissa tukemassa myyntiämme. Samalla koulutamme omaa henkilöstöämme vastuullisuusteemoihin, jotta koko organisaatio pysyy mukana muutoksissa”, Koskinen selittää.
Yksi suurimmista käynnissä olevista kokonaisuuksista on valmistautuminen kestävyysraportointiin CSRD-direktiivin mukaisesti. Vaikka Green Omnibus -paketin mukaan sääntelyn aikataulu saattaa siirtyä, Koskinen haluaa edetä suunnitelmallisesti ja ennakoivasti.
Kaupan liiton toimintaan osallistuminen on Koskiselle ennen kaikkea tapa pysyä ajan hermolla, vaikuttaa alaa koskeviin kysymyksiin ja verkostoitua.
”Parhaat keskustelut syntyvät edelleen kasvokkain, mutta on hienoa, että kokouksiin voi osallistua myös Teamsilla. Tärkeintä on, että pysyy mukana ja tuo omaa panostaan yhteiseen tekemiseen.”
FAKTAA:
Stark Suomi on valtakunnallinen rakennustarvikeketju, joka harjoittaa sekä tukku- että vähittäismyyntiä. Stark on jokaisen rakentajan reilu ja luotettava kumppani, joka tekee työtään intohimolla ja tinkimättömällä ammattiylpeydellä. Starklaisia on noin 1 000 ympäri Suomen, ja valtakunnallinen 27 myymälän verkosto, jakelukeskukset sekä verkkokauppa palvelevat rakentavia asiakkaita ajasta ja paikasta riippumatta. Stark on osa Pohjois-Euroopan suurinta rakennustarvikeyritystä STARK Groupia.
Yhtiösivut: yritys.stark-suomi.fi/
Tietoa Kaupan liiton jäsenyydestä saat täältä >
Voit hakea Kaupan liiton jäsenyyttä täältä >