Kotimainen verkkokauppa elpymässä – toisella vuosineljänneksellä kasvua lähes viisi prosenttia
Suomessa toimivien verkkokauppojen myynti kasvoi lähes viisi prosenttia huhti-kesäkuussa viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Jatkossa verkkokaupat odottavat kasvua varsinkin kansainvälisiltä markkinoilta, vaikka geopolitiikan käänteet huolestuttavatkin. Suurimmiksi kansainvälisen kasvun esteiksi verkkokaupat näkevät muun muassa markkinointiresurssit ja -osaamisen. Myös verkkokauppatoimitusten hinnoittelua ihmetellään.
Digital Commerce Finlandin, Erikoiskaupan liitto Edun ja Kaupan liiton Verkkokauppapulssin* mukaan Suomessa toimiva verkkokauppa kasvoi vuoden toisella neljänneksellä lähes viisi prosenttia viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Samaan aikaan koko vähittäiskaupan myynti kasvoi Tilastokeskuksen mukaan 1,4 prosenttia ja erikoiskaupan myynti 0,9 prosenttia.
Jatkossa verkkokaupat odottavat myynnin kasvavan varsinkin ulkomailla. Edellisen Verkkokauppapulssin yrityskyselyssä huhtikuussa kolmasosa kansainvälisille markkinoille myyvistä verkkokaupoista odotti nopeaa, yli 10 prosentin kasvua seuraavalle 12 kuukaudelle. Nyt nopeaa kasvua ulkomaille myynnissä odottaa jo 59 prosenttia.
”Vaikka verkkokauppojen myynti etenkin Yhdysvaltoihin on kutistunut tullisotien ja yleisen geopoliittisen epävarmuuden vuoksi, moni verkkokauppa tähtää nyt kansainvälisille markkinoille ja varsinkin Eurooppaan,” Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja avaa Verkkokauppapulssin tuloksia.
Myös kotimaan verkkomyynnin odotetaan kasvavan seuraavan 12 kuukauden aikana, vaikka odotukset ovat maltillisemmat kuin kansainvälisiltä markkinoilta saatavassa kasvussa. Kotimaan markkinoilla nopeaa, yli 10 prosentin kasvua seuraavalle 12 kuukaudelle odottaa 36 prosenttia verkkokaupoista. Vaikka verkkokauppiaitten usko kasvun vauhdittumiseen on vahvistunut keväästä, Suomen taloudellinen tila nähdään edelleen ongelmaksi myös online-kaupassa.
”Verkkokaupat kokevat suurimmiksi kasvun esteiksi Suomessa kuluttajien heikon luottamuksen ja ostovoiman sekä kiinalaisen halpakaupan kilpailun. Ostovoimaisempaa asiakaskuntaa tähyillään maan rajojen ulkopuolelta”, Kurjenoja kertoo.
Verkkokaupan kansainvälistymisessä on myös esteitä
Kasvuodotuksista huolimatta Verkkokauppapulssin tulosten mukaan kansainvälistymisessä on kuitenkin omat hankaluutensa. Laajasta valikoimasta on vaikeaa erottua, vaikka myytävä tuote olisi laadukas. Siksi markkinoinnin osaaminen ja resurssointi ovat kansainvälistymisessä olennaisia. Osa verkkokaupoista hyödyntää jo sujuvasti tekoälyn tuomia mahdollisuuksia esimerkiksi tilausten ennustamisessa, mainonnan automaatiossa ja kielikäännösten tekemisessä, mutta osa on vasta alkutekijöissä.
”Verkkokauppojen on joskus vaikea löytää tutkimustietoa kohdemaan kuluttajista ja oikeita kumppaneita tukemaan kansainvälistymiseen vaadittavassa kehitystyössä”, Digital Commerce Finlandin digitaalisen kaupan johtaja Mirva Sandström kuvaa kansainvälistyvien verkkokauppojen haasteita.
Myös rahti- ja toimituskustannukset koetaan kansainvälisen myynnin hidasteina, ja osa verkkokaupoista ihmetteleekin toimitusten hinnoittelua.
”Toimitukset ulkomailta Suomeen ovat heidän kokemustensa mukaan halvempia kuin lähetykset Suomesta ulkomaille. Oma lukunsa on sitten vielä kiinalainen halpakauppa, johon toimitusmaksuja ei aina näyttäisi sisältyvän ollenkaan”, Sandström summaa verkkokauppiaiden tuntoja.
Sisustuksen verkkokaupassa ristiriitaisia odotuksia
Kosmetiikka-alan globaali kasvutrendi näyttää Verkkokauppapulssin mukaan jatkuvan Suomessa, mutta ulkomaisessa kasvussa suurimmat odotukset ovat sisustuksen ja muodin verkkokaupoilla.
”Meillä Suomessa on mielenkiintoisia sisustuksen ja muodin brändejä ja verkkokauppoja, jotka uskovat siihen, että laadukkailla tuotteilla voitetaan kansainvälisiä markkinoita myös globaalin hintakilpailun ja halpakaupan puristuksessa”, Erikoiskaupan liiton toimitusjohtaja Ulla Pöllänen korostaa.
Kotimaisissa odotuksissa sisustusala on hyvin kahtiajakautunut. Osa sisustuksen verkkokaupoista odottaa huomattavaakin kotimaisen kysynnän kasvua, mutta osa näkee verkkokauppansa myynnin olevan sidoksissa rakennusalan suhdannealhoon – kuten myös rautakauppa.
”Kun uusien asuntojen rakentaminen on vähäistä, eikä asuntokauppakaan ole lähtenyt kunnolla vauhtiin, se heijastuu huonekalu- tai rautakaupan myyntiin kaikissa kanavissa”, Pöllänen toteaa.
*Verkkokauppapulssi on vuosineljänneksittäin toteutettava verkkokauppojen yrityskysely, johon vastaa tyypillisesti noin 100–200 yritystä. Vastaajille toimitetaan verkkokaupparaportti, joka käsittelee verkkokaupan kehitystä kyselyn tuloksia laajemmin ja hyödyntää myös muita tietolähteitä. Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja vastaa yrityskyselyn tulosten analysoinnista ja verkkokaupparaportin sisällön tuottamisesta.
Lisätietoja:
Jaana Kurjenoja, pääekonomisti, Kaupan liitto
Puh. 040 820 5378, jaana.kurjenoja(at)kauppa.fi
Mirva Sandström, Digital Commerce Director, Digital Commerce Finland
Puh. 0400 984 141, mirva.sandstrom(at)digitalcommerce.fi
Ulla Pöllänen, toimitusjohtaja, Erikoiskaupan liitto ETU ry
Puh. 050 300 1660, ulla.pollanen(at)etu.fi
Lue edellinen Verkkokauppapulssi: Verkkokauppa kiri alkuvuonna – myynti Yhdysvaltoihin on pudonnut | Kauppa