Maahantuonnin arvonlisäverotus siirtyy Tullista Verohallinnolle vuoden vaihteessa. Siirtoon kannattaa varautua jo nyt, sillä yritysten toiminnanohjausjärjestelmien sekä sisäisten menettelyjen ja ohjeistusten tulee olla päivitettyinä viimeistään 1.1.2018.
Taloustutkimus Oy selvitti syyskuussa alkoholilain vähittäiskauppaa koskevien muutosten sekä Suomen ja Viron veronkorotusten yhteisvaikutuksia matkustajatuontiin, verotuloihin ja kulutukseen Päivittäistavarakauppa ry:n toimeksiannosta.
Energiatehokkuustoimet ovat yrityksille tärkeitä vastuullisuuden kannalta. Niillä voi aikaansaada myös merkittäviä säästöjä. Energiatehokkuussopimuksessa mukana olevat kaupan alan yritykset säästivät v. 2016 päättyneellä sopimuskaudella toteutetuilla toimenpiteillä energiakuluissaan noin 14 milj. euroa vuodessa.
Teknologian tutkimuskeskus VTT:n johtamassa tutkimuksessa havaittiin, että tuontitavaroista voi haihtua pieniä pitoisuuksia kemikaaleja vielä kaupassa esillepanon yhteydessä. Tutkimuksessa ei havaittu jäämiä kuljetuskonttien kaasutusaineista. Tutkimuksen tuloksia esiteltiin 27.9.
Elinkeinoelämän keskusliitto EK selvitti eri toimialojen yritysvaikuttajien näkemyksiä liikenneinfran tulevaisuudesta. Kaupan ala on riippuvainen sekä työvoiman liikkuvuudesta että tavaravirtojen sujuvuudesta niin kotimaassa kuin rajojen ylikin.
Syyskuun alussa tehdyn kyselytutkimuksen mukaan 60 prosenttia suomalaisista pitää hallituksen esittämää alkoholilain uudistusta hyvänä ajatuksena. Lähes puolet sallisi myös yli 5,5 prosentin vahvuisten juomien myynnin kaupoissa.