Uutiset

Osa-aikatyön vaikeuttaminen heikentäisi työllisyyttä

Osa-aikatyöstä syntyy helposti yksinkertaistettu kuva, joka ei vastaa koko totuutta. Ymmärretäänkö osa-aikatyön merkitys yrityksille, entä mikä on osa-aikatyön merkitys työntekijöille, joista suurin osa kertoo tekevänsä sitä omasta tahdostaan tai henkilökohtaisten syiden vuoksi? Entä miten osa-aikatyöllä voidaan vaikuttaa kuluttajien tyytyväisyyteen ja sitä kautta myös suomalaisen kaupan pärjäämiseen yhä kovenevassa kansainvälisessä kisassa?

Uusia paketti- ja kuorma-autoja liikenteeseen entistä enemmän

Uusien paketti- ja kuorma-autojen rekisteröintien ennustetaan kasvavan tänä vuonna selvästi, kun ikääntynyttä autokalustoa vaihdetaan yrityksissä uudempaan. Taustalla on talouden lievä piristyminen. Myös henkilöautokauppa on kasvussa, vaikka helmikuussa kauppa notkahtikin.

Silmälasikauppa kävi kovaa tahtia, näkymät hyvät

Optisen alan vähittäiskaupan myynti pysyi viime vuonna lähes edellisvuoden ennätystahdissa. Alan näkymät näyttävät valoisilta. Silmäterveydelle on kysyntää, kun päivittäinen ruutuaika on melkoinen ja väestö vanhenee.

Aukiolot vapautuivat, myyjien määrä kasvoi

Myyjien määrä kasvoi viime vuonna Kaupan liiton jäsenyrityksissä yli neljällä prosentilla. Tuoreet palkkatilastot näyttävät siis vahvistavan yritysten julkisuudessakin kertomia tietoja, että myyjiä on palkattu lisää vapautuneiden aukiolojen seurauksena. Samalla myyjien työvoiman vaihtuvuus väheni edellisvuodesta.

Onko kuluttajien varovaisuus kasvussa?

Kuluttajien luottamus omaan talouteen on jatkanut vahvistumistaan. Helmikuussa kuitenkin esimerkiksi viihde-elektroniikan, kodin koneiden ja harrastus- ja urheiluvälineiden ostoaikomukset ovat romahtaneet.

Päivittäistavarakaupan 5 trendiä vuonna 2017

Millaista kehitystä päivittäistavarakaupassa on odotettavissa tänä vuonna? IGD:n tutkimusraportti Länsi-Euroopan ruokakauppatrendeistä kertoo, että pienet kaupat, kaupan omat tuotemerkit, muuhunkin kuin halpoihin hintoihin panostaminen, teknologian tuominen asiakkaiden avuksi myymälöihin ja mukaan vietävät valmisateriat lisäävät suosiotaan.

Tekstiilien keräys kaupoissa yleistyy

Useat kaupat ovat ryhtyneet tarjoamaan kuluttajille mahdollisuutta palauttaa vanhoja vaatteita ja kodintekstiilejä kierrätykseen tai hyötykäyttöön. Paras ja tasapuolisin keino tekstiilijätteen keräykseen onkin vapaaehtoinen järjestelmä. Vaatteita ja tekstiilejä ostetaan yhä enemmän ulkomaisista verkkokaupoista, joten kotimaisten ja ulkomaisten toimijoiden kilpailuasetelman tulee olla tasavertainen.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi