Uutiset

Ruokahävikin vähentäminen tärkeää koko elintarvikeketjussa

Ruokahävikki on merkittävä hiilidioksidipäästöjen aiheuttaja. Siksi on tärkeää, että ruokahävikin vähentämiseen osallistuu koko elintarvikeketju – tuottajista aina kotitalouksiin. Kaupoissa työtä hävikin vähentämiseksi on tehty vuosia. Ala on myös sitoutunut hävikin vähentämiseen.

Kauppa piristyi viime vuonna

Kaupan myynti ylsi kasvuun viime vuonna ensimmäistä kertaa vuosiin. Myös palkkasumman kasvu ja konkurssien vähentyminen kertovat kaupan piristymisestä. Kaupan liitto muistuttaa, että kaupan hyvää kehitystä ei pidä veropolitiikalla tyrehdyttää.

Mobiiliostamisen merkitys kasvaa hurjaa vauhtia

Brittitutkimuksen mukaan kolmen seuraavan vuoden kuluessa jo kaksi kolmesta verkko-ostoksesta tehdään älypuhelimilla. Ennen pitkää mobiiliostamisesta saattaa tulla vallitseva tapa tehdä ostoksia. Mallia kannattaa katsoa esimerkiksi Kiinasta, jossa mobiiliostaminen on jo arkipäivää.

Moottoripyörä- ja veneverosta luopuminen on oikea päätös

Kauppa on tyytyväinen hallituksen päätökseen luopua veneiden ja moottoripyörien lisäverosta. Vero ei olisi tuonut odotettuja tuottoja, sillä se olisi hyydyttänyt veneiden ja moottoripyörien kaupan. Kaupan liitto esittää, että hankinnan verottamisesta tulisi siirtyä käytön verotukseen.

Kai Laitinen Stockmannin talousjohtajaksi

Kai Laitinen (s.1970), KTM, on nimitetty Stockmannin talousjohtajaksi (CFO) ja johtoryhmän jäseneksi. Kai Laitinen on viimeksi toiminut talousjohtajana Finavia Oyj:ssä ja sitä ennen useissa taloushallinnon johtotehtävissä Outokumpu Oyj:ssä.

Kaupan palkkasumma kasvoi viime vuonna selvästi

Palkkasumman kasvu jatkui kaupan alalla vuoden viimeisellä neljänneksellä. Vahvinta kasvu oli autokaupassa ja urheilukaupassa. Vapautuneet aukiolot taas näkyivät etenkin päivittäistavarakaupan ja hypermarkettien kehityksessä.

Kuntien yritysmyönteisyys kohentunut

Kaupan alan yritykset arvioivat kuntien yritysmyönteisyyden parantuneen hieman parin viime vuoden aikana, käy ilmi Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n tekemästä selvityksestä. Parannettavaa kuitenkin vielä löytyy. Etenkin lupaprosessien ja kaavoituksen sujuvoittaminen sekä tasapuolinen kohtelu ovat kaupan alan yritykselle tärkeitä.

Arvonlisäverotusta uudistettava yritysten kasvua kannustavaksi

Pehmeä mielenosoitus Helsingin Eteläesplanadilla vaatii yritysten arvonlisäverovelvollisuuden alarajan nostoa. Pehmolelutaideteos on samalla asialla kuin Kaupan liitto. Mikroyritysten arvonlisäverovelvollisuuden alarajaa on nostettava. Uudistus edistäisi yritysten kasvua ja työllistymistä. Lisäksi se tasapuolistaisi kilpailua ulkomaisen verkkokaupan kanssa.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi