Kuukausi: tammikuu 2017

Alkoholilakia syytä keventää

Uudistettavana olevan alkoholilain odotetaan tuovan merkittäviä hyötyjä. Kotimaan verokertymä kasvaisi, mutta kulutus ei merkittävästi nousisi. Kaupan liitto pitää alkoholilain modernisointia oikeana askeleena sääntelyn purussa.

Kulutuksen muuttumattomat trendit

Terhi-Anna Wilska
Uuden vuoden alkaessa on tapana ennustaa tulevan vuoden ilmiöitä, trendejä ja tapahtumia.  Erityisesti vaate- ja muiden tyylitrendien suuntaviivat on toki jo pohjustettu edellisenä vuonna, ja ne pohjautuvat lähinnä vaihtuville sykleille, … Lue lisää

Case: Kotitalouksien kierrätysmuovi muuntuu muovikassiksi

Kesko on tuonut tällä viikolla ruokakauppojensa valikoimiin muovikassin, jonka valmistuksessa hyödynnetään kotitalouksista kerättävää muovijätettä. Muovikassi on esimerkki kiertotaloustuotteesta, jossa jätettä ei synny, vaan materiaalit hyödynnetään mahdollisimman tehokkaasti uusien tuotteiden raaka-aineina.

Eeva Salmenpohja Keskon yhteiskuntasuhdejohtajaksi

Valtiotieteiden maisteri Eeva Salmenpohja (37) on nimitetty Keskon yhteiskuntasuhdejohtajaksi 01.02.2017 lähtien. Hän on toiminut vuodesta 2015 saakka perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehulan erityisavustajan tehtävässä. Vuosina 2008-2015 Eeva Salmenpohja toimi asiantuntijatehtävissä … Lue lisää

Laura Karlsson Kirjakauppaliiton toimitusjohtajaksi

TM Laura Karlsson (43) on nimitetty 16.1.2017 alkaen Kirjakauppaliiton toimitusjohtajaksi Katriina Jaakkolan siirtyessä uusiin tehtäviin. Laura Karlsson jatkaa Kirjan vuosi ry toiminnanjohtajana osa-aikaisesti Kirja-Suomi 2017 -hankkeen loppuun asti.

Lasten- ja nuortenkirjat kirjakauppojen valopilkku

Lasten- ja nuortenkirjojen myynti kasvoi hyvin viime vuonna. Selitys löytyy uusimmasta Harry Potter -kirjasta, joka oli ylipäätään viime vuoden myydyin teos. Myös siivousbuumi jatkui ja näkyi kirjamyynnissä. Kaikkiaan kirjamyynti kuitenkin supistui.

Alibabakin etsii kasvua kivijalasta

Juhani Pekkala
Kiinalainen maailman suurin verkkokauppa Alibaba on julkisten tietojen mukaan halukas ostamaan suuren kiinalaisen tavarataloketjun Intime Retail Groupin. Kauppahinta on suurin piirtein 2,6 miljardia euroa. Uutinen on mielenkiintoinen. Alibaba haluaa mukaan … Lue lisää

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi