EU:n uusi tuoteturvallisuusasetus voimaan 13.12.2024 – uusia vaatimuksia markkinoille tuleville tuotteille
EU:n uusi tuoteturvallisuusasetus astuu voimaan 13.12.2024. Tämä tarkoittaa, että markkinoille tulevien tuotteiden on täytettävä asetuksen vaatimukset. Suomessa kansallinen täytäntöönpano on edelleen kesken, mutta se ei estä asetuksen voimaantuloa. Kaupan liitto odottaa lisäksi yhä komission tarkempia linjauksia yritysten tueksi.
Tuoteturvallisuusasetus pyrkii vastaamaan digitalisaation ja verkkokaupan kasvun tuomiin haasteisiin. Sen myötä kumotaan vuodelta 2001 peräisin oleva yleinen tuoteturvallisuusdirektiivi. EU:n tuoteturvallisuusasetuksen täytäntöönpano kuuluu kansallisten markkinavalvontaviranomaisten vastuulle, ja jäsenvaltioiden on määrättävä tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia seuraamuksia asetuksen rikkomisesta. Suomessa kansallinen täytäntöönpano on vielä kesken.
”Kansallisen täytäntöönpanon viivästyminen ensi vuoden puolelle ei vaikuta siihen, että asetuksen mukaiset velvollisuudet astuvat voimaan perjantaina 13. joulukuuta”, Kaupan liiton johtava asiantuntija Tiina Vyyryläinen painottaa.
Asetus kattaa lähes kaikki tuotteet, joita tarjotaan kuluttajille EU-markkinoille myyntikanavasta riippumatta. Se korostaa tuotteiden turvallisuutta, jäljitettävyyttä ja riskien hallintaa. Asetus koskee uusia, käytettyjä, korjattuja ja kunnostettuja tuotteita, joita ei ole jo säädelty erityislailla. Poikkeuksena ovat esimerkiksi lääkkeet, elintarvikkeet, elävät eläimet ja antiikkiesineet.
Uusi tuoteturvallisuusasetus asettaa velvoitteita valmistajille, maahantuojille, jakelijoille ja verkkomarkkinapaikkojen tarjoajille. Lisäksi se selkeyttää markkinavalvontasääntöjä ja kansallisten viranomaisten valtuuksia.
EU-komissio on koonnut asetukseen liittyvää tietoa Safety Gate -sivustolle ja julkaissut yleisimmin esitettyjä kysymyksiä (Q&A) sisältävän osion.
”Harmillista, että tässäkin asiassa komission ohjeet ja opastus yrityksille käytännön tilanteisiin on myöhässä. Vaikka sivuilta nyt tuo kysymys-vastaus-osio löytyykin, odotamme edelleen komission tarkempia linjauksia asiaan liittyen”, Vyyryläinen toteaa.
Tarkempaa tietoa Kaupan liiton jäsenyrityksille löytyy jäsensivujemme artikkelista >>>