Komission esittämät toimet ovat riittämättömiä – käsittelymaksu ei ratkaise verkon markkinapaikkojen ongelmia
Euroopan komissio on esittänyt jäsenmaille 2 euron käsittelymaksun käyttöönottoa osana tulliuudistusta, joka tulisi voimaan vasta vuosikymmenen lopussa. Verkon markkinapaikoilta virtaa EU-markkinoille vuosittain 4,6 miljardia pakettia, joista merkittävä osa ei täytä EU:n sääntelyn vaatimuksia. Esitetty käsittelymaksu ei tuo muutosta nykytilaan.
Kaupan liitto pitää ehdotusta kahden euron suuruisesta käsittelymaksusta kolmansista maista EU:n alueelle saapuville verkkokauppatuotteille oikeansuuntaisena askeleena kohti reilumpaa verkkokauppaa. Ehdotettu maksu ei kuitenkaan ole riittävä ratkaisemaan niitä haasteita, joita liittyy kolmansista maista saapuvien tuotteiden laillisuuden, turvallisuuden ja vaatimustenmukaisuuden varmistamiseen.
Kaupan liitto katsoo, että pitkäjänteinen ratkaisu olemassa oleviin ongelmiin edellyttää verkon markkinapaikkojen vastuuttamista siitä, että niiden kautta myytävät tuotteet täyttävät EU:n tuoteturvallisuus- ja ympäristövaatimukset ennen kuin niitä voidaan tarjota kuluttajille.
”Vain alustatoimijoiden vastuun lisäämisellä voidaan varmistaa samat säännöt kaikille toimijoille EU-markkinoilla”, Kaupan liiton toimitusjohtaja Kari Luoto toteaa.
On myös epäselvää, millaisia konkreettisia velvoitteita tulliviranomaisille syntyisi käsittelymaksun myötä ja kattaako esitetyn tasoinen maksu tulliviranomaisten lisääntyneet kustannukset. Käsittelymaksu ei toisi myöskään parannusta markkinavalvontaviranomaisten toimintaedellytyksiin ja rahoitukseen.
Kaupan liitto peräänkuuluttaa ratkaisuja, jotka aidosti edistävät vastuullista ja tasapuolista verkkokauppaa EU:n sisämarkkinoilla. Kaupan liitto pitää tärkeänä, että käsittelymaksua ei nähdä vaihtoehtona verkkokauppa-alustoille asetettaville lisävelvoitteille. Molempia tarvitaan, jotta kuluttajansuoja, reilu kilpailu ja vaatimustenmukaisuus voidaan varmistaa.
”Odotamme kaupan alalla komissiolta uusia ja nopeavaikutteisia toimia kuluttajien suojelemiseksi ja eurooppalaisten yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi”, Luoto painottaa.
Lisätiedot:
Kari Luoto, toimitusjohtaja, Kaupan liitto, p. 0400 688 708, kari.luoto(at)kauppa.fi
Pakettivyöry Kiinasta valtavassa kasvussa – viime vuoden luvut julkaistu
Koeostot Temu.com:n markkinapaikalta eivät täyttäneet eurooppalaisia vaatimuksia