Kauppa odottaa maltillista kasvua joulukauppaan
Joulusesonki alkaa toden teolla marraskuun puolivälissä, kun globaalit kampanjat houkuttelevat myös suomalaiskuluttajia. Joulukuu on kuitenkin edelleen ylivoimaisesti suurin vähittäiskaupan myyntikuukausi, vaikka marraskuun merkitys onkin kasvanut selvästi. Kaupan alan näkymät joulusesongille ovat varovaisen positiiviset, sillä suomalaisten ostovoima on vahvistumassa.
Joulusesongin alku on viimeisen runsaan kymmenen vuoden aikana hivuttautunut vuosi vuodelta aiemmaksi, marraskuun puolivälin tienoille. Black Fridayn kampanjat sysäävät joulukaupan kunnolla käyntiin, ja marraskuun merkitys joulukaupassa onkin kasvanut selvästi: esimerkiksi kodintekniikassa marraskuu on jo suurempi myyntikuukausi kuin joulukuu.
Verkko-ostamisen yleistyminen on voimistanut sekä marraskuun että ulkomaisen kaupan merkitystä joulusesongin aikana, kun taas joulukuun edetessä ostamisen painopiste siirtyy kotimaahan ja fyysisiin myymälöihin.
Joulukuu on vähittäiskaupan suurin myyntikuukausi
Vaikka marraskuun merkitys joulusesongille on viime vuosina kasvanut, joulukuu on edelleen ylivoimaisesti suurin myyntikuukausi vuodessa. Tavarataloille ja monille erikoiskaupan aloille joulukuun myynnin onnistuminen on erittäin tärkeää, mutta kaikkea ei aina pysty ennakoimaan. Joissakin tuoteryhmissä, kuten esimerkiksi vaatetuksessa ja urheiluvälineissä, marras-joulukuun säällä voi olla iso merkitys joulukaupan onnistumiseen.
Viime vuonna marras-joulukuussa kotimaassa toimivan vähittäiskaupan arvonlisäverollinen liikevaihto oli noin 9,9 miljardia euroa eli lähes 3 460 euroa kotitaloutta kohti. Suurin osa tästä on kuitenkin normaalia jokapäiväistä ja sesongeista riippumatonta kulutusta. Joulusesongin tuoma lisäkulutus kotitalouksissa oli arviolta 236 euroa. Sesongin aiheuttama lisäkulutus on toki suurempaa, sillä osa euroista valuu ulkomaille ja osa käytetään muihin palveluihin.
Viime syksynä joulun alla voimaan tullut arvonlisäveron kiristys, heikko kuluttajaluottamus sekä lämmin ja sateinen marraskuu painoivat kaupan myyntiä varsinkin marraskuussa.
”Joulukuussa kauppa kuitenkin kääntyi jo hienoiseen kasvuun. Myös tälle vuodelle odotetaan maltillista joulukaupan kasvua, jota suomalaisten vahvistuva ostovoima tukee”, Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja arvioi.
Joulukaupan euromääräisten arvioiden tilastolähteenä on Tilastokeskuksen kaupan euroestimaatit, ja analyysin on tehnyt Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja.
Tutustu myös: Usein kysyttyä joulukaupasta
Lisätiedot:
Jaana Kurjenoja, pääekonomisti, Kaupan liitto, p. 040 820 5378, jaana.kurjenoja(at)kauppa.fi
Kari Luoto, toimitusjohtaja, Kaupan liitto, 0400 688 708, kari.luoto(at)kauppa.fi