alennusmyynnit

Uudet alehintojen ilmoittamista koskevat säännöt voimaan vasta vuodenvaihteessa

Eduskunta on antamassa puolen vuoden siirtymäajan alennushintojen ilmoittamista koskevien sääntöjen noudattamiselle. Alkuperäisestä esityksestä poiketen säännöt tulevat voimaan 1.1.2023. Eduskunnan talousvaliokunta piti lakiehdotusta käsittelevässä mietinnössään siirtymäaikaa tarpeellisena sääntelyn ennakoitavuuden vuoksi. Kaupan liitto kiittää ratkaisua, koska se antaa yrityksille mahdollisuuden päivittää rauhassa toimintatapansa uusien vaatimusten mukaisiksi, mikä palvelee lopulta myös kuluttajia.

Vähittäiskauppa tavoittelee viime kesän kasvulukuja – myyntiin vauhtia kesäkampanjoilla

Monilla aloilla kauppa käy nyt kiivaasti, kun pandemia-ajan rajoitukset ovat hellittäneet. Päivittäistavarakaupassa kesäsesonki osuu kesä-heinäkuulle, juhannuksen ja lomailukauden aikaan, erikoiskaupassa taas myyntihuiput vaihtelevat aloittain. Kaupan kesäsesongin kasvu voi yltää viime kesän lukuihin, mutta kasvu nojaa inflaation vuoksi nyt kustannusten ja hintojen nousuun.

Alennusten ja tarjousten hintailmoittelu muuttuu toukokuun lopussa 

Kuluttajalle on 28.5. lähtien kerrottava tavaran alennus- tai tarjoushinnan ohella myös alin hinta, jolla tavaraa on myyty kampanjaa edeltävien 30 päivän aikana. Vaatimus ei koske nopeasti pilaantuvia elintarvikkeita eikä alennuksia, jotka on kohdistettu rajatulle kuluttajajoukolle, kuten kanta-asiakastarjoukset. Artikkelin lopussa löydät linkit jutun ruotsin- ja englanninkieliseen versioon.

Kauppa kirii jouluviikolle ja vuodenvaihteeseen odottavin tunnelmin

Joulu on perinteisesti kaupan tärkein myyntikuukausi, ja odotukset joulukaupan onnistumiselle ovat korkealla. Vuodenvaihteen juhlakauden myyntimääriin voivat vaikuttaa kuitenkin monet, vastakkaisiin suuntiin vetävät tekijät, kuten sää, paikallinen koronatilanne ja kuluttajien taloudellinen tilanne. Joulun jälkeisten alennusmyyntien merkitys on viime vuosina alkanut vähentyä.

Ajankohtaiset uutiset sähköpostiisi